Katsoaksemme läpi koko kutsumuslista, olisi vaivalloista työtä sekä minulle että lukijalle. Kyllin siitä, vaunut vaunujen perästä pysähtyivät ja jättivät matkustavaisensa, herra herran jälkeen saapui ja antoi palvelian etehiseen ripustaa päällysvaateensa ja asettaa kalossit poikkeen, ja pian vilisi tehtaan-isännän kartano vieraista sanan tavallisessa ja talolle kunniaa tuottavassa merkityksessä; se on, oli varsin vieraita, ei ystäviä eikä tuttuja tuossa yksinkertaisessa, jokapäiväisessä merkityksessä.
Ollakseen ystävä, tarvitaan nimittäin vissi yhtäläisyys ajatuksissa — ollakseen tuttu, vissi yhtäläisyys elämän tavoissa ja tottumuksissa; mutta ollakseen kutsuttu vieras, ei tarvita mitään muuta kuin, että on suu, joka osaa puhua ja syödä, jokseenkin vetävä vatsa ja koipi-pari, tullaksensa perille, ja että on näihin kaikkiin yhdistyneenä antanut esittää itseänsä ja säännöllisesti tehnyt "visitejä".
— Kas tuossa on meillä "belle incomme", — lausui eräs pitkä herra, joka oli ottanut paikkansa erään piironkin luo; — Miltä tuntuu, Berndtsson?
— Tytär talossa?
— Niin, kuka taitaa tänä iltana katsoa ketään muuta kuin häntä. Hän näyttää jotenkin sievältä, vähän kelmeä, vähän muodostumaton varreltansa, mutta saattaa tulla ajalla paremmaksi; kauniit silmät … eikö totta? … varsin kauniit silmät ja hyvänluntoiset sitten, niin todellakin.
— Hänellä on viehättävä ulkomuoto.
— Viehättävä? Miten tahdotaan … sinä tarkastat kaikkea niin filosofillisesti.
— Minä en saata huomata, että se on filosofiaa.
— Teillä Mariebergalaisilla, upsiereillä, tietysti, ja sankareilla aikonaan, on kuitenkin kummallinen vivahdus akademian apulaiseen tai muuhun oppineeseen herraan, jokin, en tiedä mikä, mathematillisuus kaikessa teidän… Mutta se ei vahingoita, ei laisinkaan.
Berndtsson hymyili, mutta se ei ollut iloista eikä sydämellistä.