— Mutta sydän, armaani? Missä autuus oikeastaan asuisi, jollei siellä?… Mutta minun oikea asiani on kysyä teiltä, onko koko teidän pieni kirjanne täynnä kannesta kanteen, vai saatetaanko joku silmänräpäys lahjoittaa — onnettomalle.
— Minä epäilen, paras paruuni; äiti on kieltänyt minua paljon tanssimasta.
— Ah, sitten on vapaaherratar sangen kova; minä olen varma, että hän saa sellaisella kiellolla "opionin" vastaansa. "Opioni" on vaarallinen, myöskin naisille, ja minä julistan itseni vapaaherratarta vastaan siinä tapauksessa… Se on voimaansa liian kauas kurottamista.
— Mutta tahdotteko te sitten todellakin, että minä koko kuukauden jälkeenpäin päivittäin saan kuulla "moraleja" tohtori Gyllinder'iltä.
— Ah, Jumalani, tuo kunnon tohtori ei ole koskaan ollut nuori, hän oli kai tiedemies jo silloin kuin hän sai kasteen, ja pelkäsi kylmettymistä, tuntiessansa vesipisaran päässänsä … ette kai häntä tottele? Antakaa hänen "moraliserata".
— Mutta, ei se ole vallan huvittavaa.
— Ottakaa häneltä aseet pois.
— Millä minä tekisin tiedemiehen aseettomaksi?
— Yhdellä silmän-iskulla.
— Ja joll'ei tuo auta?