— Ah, minä olen onnellisin auringon alla.
— Mutta teidän tulee pyytää anteeksi minun puolestani äidiltä ja tohtorilta.
— Ah, minä toivon kaikkea vapaaherrattaren hyvyydestä ja tohtorin minä vaadin kaksintaisteluun.
— Ja hän valitsee pillerejä aseiksi.
— Niin, sitäkin, sitäkin… Te sallitte, että minä kiusotan Löwenpil'iä voitollani; poika parka, minä surkuttelen häntä, mutta en taida häntä auttaa. Hän, meidän kesken sanoen, sanoi varmaan, ett'en minä saisi sitä onnea, joka nyt on minun.
— Ah, älkää sortako häntä, herra paruuni, — naurahteli Attalie.
— Kyllä, hän on sorrettava; sillä hän oletti, että te olette kova timantti.
— Mutta, hän ei muistanut, että into on vielä kovempi.
— Siis kuudes valssi… Nyt olen minä jotenkin levollinen ja saatan siis kysyä teiltä, mamselli Liina, miltä teistä tuntuu Tukholma?
— Sangen somalta.