— Etkö tanssi?
— He en, minä olen epätoivossa tänä-iltana, minä en tanssi kenenkään muun kuin neiti Attalien kanssa, sen minä tiedän, että akka pitää siitä; ja näetkös, akalla on kaikki sananvalta tässä talossa ja niin pyritään likemmä muumiata ja ruvetaan puhumaan, mikä sen nimi taasen on: herajuusto, taale, voinvalmistus ja kuminajuusto, ja niin edespäin, saadakseen hänen puhe-elimensä käymiseen, ja sitten, veliseni, saat sinä pienet saatavasi maksetuksi.
— Niin, sinä teit minulle sutkauksen diskantissa.
— Vai niin; no sinähän olit takauksessa ja sitäpaitsi olet rikas; mitä sinä tekisit rikkauksillasi, jollet sinä auttaisi ystävääsi?
— Siinä saattaa sinulla olla oikein, mutta mene pian naimisiin, niin että…
— Niin, tiedätkös, minä olen jättänyt hiidelle itseni, minä nain mamselli Liinan; ei ole muuta neuvoa. Sinä saattaisit varsin ottaa neiti Attalien.
— Kiitän nöyrimmästi, mutta minulla on esteitä.
— Adolfine … oh, sillä ei ole niin väliä. Mutta yhtä kaikki, sellaisena kuin minä nyt olen tässä, niin aion minä mennä tuohon pyhään aviosäätyyn ja, jos Jumala tahtoo, yhdistyä tuolla poikessa olevan muumian kanssa; tuo on todenperäinen viattomuus — eräs "landttärna" (ei lyhty, ymmärrätkö) ja se on oleva sangen kummallista totuttaa itsiänsä tuohon "genre'iin".
— On kyllä, sinä voit kaikkea mitä vaan tahdot.
— Niin niin, tottumus tekee asian. Kuudenteen valssiin menen minä ja poljen lattiata neiti Attalien kanssa. Menkäämme tuonne ulos ja istukaamme vähän: täytyy olla jäykät, lepuutetut jalat, käydäkseen tuohon työhön käsiksi.