— Kyllä, tyttöjen luona ehkä.
— Ja mitä muuta tarvitaan?
— Niin, näetkös, onko tehtaanisäntä käskenyt sinun käydä tervehtimässä arkinakin, se on, amikalisella kannalla seurustella perheen kanssa?
— Ei; kuinka sitten?
— Niin, näes, hän on sitävastoin käskenyt Berndtsson'ia niin tekemään.
— Vai niin; tahtoisiko ukko perustaa pienen seura-elämän hiljaisista nuorukaisista! No, tuo oli hauskaa… Ei, ei sanaakaan minulle, vaikka me olemme puhuneet monta kertaa mutta toisella kerralla puhuimme me Kaarle kolmannentoista piipunpesästä, ja toisella kerralla hänen piippunsa — hammasluusta, luulen ma … varsin hauska mies tuo meidän isäntämme.
— Niin niin; mutta katso paremmin eteesi.
— Oh, se on akka tekevä; minä menen tuota päätä hänen tykönsä. Kuuntele sinä, niin saat kuulla, että hän käskee, se on hiukkasta terävämpi kuin ukon.
Paruuni läheni vapaaherratarta, joka iloa säihkyvillä silmillä katseli sitä nuorta miesparvea, joka ympäröi Attaliea, kun sitävastoin vissi niukkuus vallitsi Liinan läheisyydessä. Jokainen hieman pelkäsi, että hän katkaisisi kaulansa muutamilla yksitavuisilla niin ja ei tahi tuolla vieläkin kauheammalla vai niin. Vähän tahtoi kukin avata aatteitansa teräsestä, yhdistyneenä yhdeksi langaksi ja pelkäsi kovin, että hän saisi sen poikki leikatuksi; sillä solmiaminen on vaikea tehtävä.
— Täällä on äärettömän virkistyttävää tänä — iltana, sanoi paruuni.