ERÄS HEIMO-KOKOUS.
Oli kesäkuu seuraavana kesänä. Kaikki oli silloin korkeimmallaan ihanuudessa. Niityt olivat vielä kukkia täynnä, sillä ei viikate ollut vielä tullut niitä niittämään; sillä kukkaroheinä ei kilissyt vielä, sillä kun kukkaroheinä kilisee, niin silloin täytyy niityt niittää ja kukkien kaatua.
Kastanjat, nuot kaksi suurta, jotka ovat keskellä ketoa Valdemarsborg'in vanhan herraskartanon edessä, kukkivat parhaillansa, ja syreenit, jotka, puunkaltaisina, verhosivat talon ympärillä olevaa muuria, olivat sinipunertavia. Kaikki oli hiljaista ja maan iloa.
Oli iltapäivä, kun vanha kreivi ja kapteeni Berndtsson istuivat yhdessä lehtimajassa. Kreivi oli hankkinut itsellensä piippuja ja tupakkaa kapteeni Berndtsson'ia varten, vaikk'ei hän itse käyttänyt tuota ylellisyys-tavaraa eikä edes kärsinyt hajuakaan; mutta hän piti tuosta kunnon kapteenista ja oli nähnyt hänen tähtensä tuon vaivan, vaikka hän enemmäkseen oleskeli ulkona vierainensa, silloin kuin tämä tahtoi polttaa, ja istuutui aina tuulen puolelle.
— Vaivaanko minä herra kreiviä, niin panen minä piipun pois, — sanoi
Berndtsson, kun vanha kreivi yskähti.
— Ette maarkan, ystäväni, minä kärsin varsin hyvin tupakansavua, enkä huomaa sen minua millään tavalla häiritsevän … jatkakaa vain.
— Niin, — jatkoi kapteeni, kolistaessansa piippua ja pistäessään uudesti piippuunsa; — niinkuin sanottu on, rakastaa hän tytärtäni; hänellä ei ole mitään, eikä hänelläkään, mutta Jumalan avulla, niin…
— Niin, minulla ei ole mitään sitä vastaan; sitäpaitsi on hän luutnantti ja hän on oppinut säästämään.
— Minä tahdon mielelläni tietää herra kreivin ajatuksen, sillä vielä en minä ole saanut suoranaista luottamusta … isä, Jumala varjelkoon, on vasta toisen kädestä saava tiedon sellaisista; vaan vaimoni on se, joka on saavuttanut heidän luottamuksensa ja joka on ollut heidän airuenansa minun luonani, ja nyt olen minä taas noiden nuorten valtiosihteerinä Valdemarsborg'issa.
— Ja teidän diplomaattinen lähetyksenne onnistuu, paras kapteeni, — sanoi kreivi. — Akselista tulee kunnon mies ja Mariasta hyvä vaimo. Kuitenkin, — lisäsi tuo vanhus, hymyillen, eikö heistä tule romantillinen pari. Akseli Ernberg on vilpitön nuorukainen, sivistynyt, mutta hänellä on vastustamaton tarve tulla maahovilaiseksi. Minä kuvailen häntä kapteenina jossakin virkatalossa, kuinka hän pellolla tai metsässä on unhoittava, että hän on nähnyt Parisin, maailman kaupungin; ja pikku Maria näyttää minusta, että hänkin käy mielukkaammin talouden-toimissa … eikö se ole niin?