— Ja senvuoksi tahtoo hän kai ystävä Olivesköld'iä tuonne ylös? — kysyi Berndt.
— Niin kai; kulkee aina paremmin kahdella vetäjällä kuin ainoastaan yhdellä; mutta … mutta se aika on, Jumalan kiitos, ohitse; ja fideikommissariekuume, ylpeys, rentusteleminen ja naisylenkatse … ja kaiken on tuo sini silmä tyttö, joka istuu tuolla poikessa ja puhuu Marian ja Akselin kera, minulle opettanut.
— Sinun morsiamesiko?
— Niin … morsiameni. Mutta ei kuitenkaan ainoastaan hän, tiedätkös, se tahtoo vielä enempi, kuin viattoman tytön sanan, se työntää breche'ä valeluuloilla, raakuudella ja ylpeydellä barrikaderatun nuoren miehen sieluun. Kun sydän tekee kapinan Jumalan ijankaikkista ja rikkaudella täytettyä hallitusta vastaan, niin rientää tämän roistoväki, kaikkien näiden kurjat laskut barrikadeeraaman taasen jokaista tilaisuutta; eikä silloin tule tuo hyvä sisälle, ennenkuin kaitselmus yhdellä siiveniskulla kaataa kääpiö rakennuksen. Se on tapahtunut minulle; ja heti, niin pian kuin este tuli, tuli hän ja kolkutti ja kysyi: Onko mikään hyvä enkeli siellä sisällä? Silloin ei ollut todellakaan linnoitus niin huono kuin se ennen näytti.
— Ja tämä tapaus? — kysyi Berndt, jolla yhtä vähän kuin muillakin oli luottamusta nuoren kreivin syntyperästä; — ja tämä tapaus?
— Oh, ei mikään; minulle vaan kerran sattui niin, että minä opin olla mihinkään nojaan turvaumatta tänään, vaan käyttämään omia koipiani. Mutta palatkaamme Liina Anton'iin, … niinhän hänen nimensä on. Mitä toivoa on sinulla?
— Vähäpätöisesti.
— Mutta puhu suoraan.
— Niin hän näyttää minulle etukynnen ennen muita, hän on ystävällinen minua kohtaan … ehkä enemmän senvuoksi, että minä tunnen Rödebyn pappilan, jota hän rakastaa niin paljon.
— Onko hän maininnut erästä maanviljelijää, nimeltä Helmer?