— Millä tavoin?
— Niin, ajattele, että Liina on vallan samallainen kuin hän nyt on, samalla ulkomuodolla, samalla sivistyksellä ja samalla hyvällä sydämellä; mutta rikkaan Anton'in tyttären asemassa köyhä, esimerkiksi papin tytär, tai sellainen olento raukka, joka istuu ja neuloo maksua vastaan; olisitko sinä silloinkin kiintynyt häneen.
Berndt punehtui.
— Minä en todellakaan tiedä, — sanoi hän; — mutta Jumala tiesi, minä en olisi uskaltanut kiintyä häneen.
— Uskaltanut? Onko rakkaus sitten jotakin, jota saattaa määrätä mielensä mukaan? Saattaako arvelulla olla mitään vaikutusvoimaa mielihartauteen … minä en tarkoita, että ihmisparista tulee mies ja vaimo; sillä se Jumala nähköön on aivan toista… Mutta saatetaanko todellakin mennä arvelemaan: tämä käy laatuun ja tämä ei käy laatuun.
— Kyllä kai, muutenhan tapahtuisi, että varsituisesti rakastuisi johonkin piikaan; se tapahtuu toki harvoin, vaan jokainen pitää itseänsä vertaistensa piirissä.
Frans hymyili: — Tuo noin, Berndtsson, ei tule siitä, että arvellaan; vaan siitä, ett'ei löydetä sellaista sielunviljelystä, joka on tottunut; ei elämän tapaa, ajattelemista, ei puhumisen tapaa, jota saattaisi rakastaa. Se tekee sen luokan, jonka piirissä me saatamme rakastua, sangen ahtaaksi; me saatamme yhtä vähän rakastaa sanan korkeimmassa merkityksessä sitä, joka on meitä ylempi eli alempi elämän tavoissa ja sivistyksessä. Talonpoika yhtä harvoin rakastuu sivistyneeseen naiseen, kuin sivistynyt mies rakastuu piikaan.
— Niin, — sanoi Berndtsson, — minä olen usein ajatellut tuota asiata; mutta minä rakastan todellakin häntä sangen paljon, ja Jumala sen tietää, jollen minä tekisi samoin, jos hän olisi köyhä.
— Jos hän esimerkiksi olisi hattumamselli? — kysyi Frans.
Berndtsson'in kasvot hehkuivat: — Mitä sinä tarkoitat?