Kapteeni vihtoi vaimoansa ja sanoi: — Kreivillä ei ole mitään asiata vastaan, vaan Aksel ja Maria saavat vuokrata Segersgårde'n.
— Jumalaa kiitos, — sanoi kaptenska, rientäessänsä lapsiensa luo, jotka saivat osan uutisesta. Siitä syntyi rajaton ilo.
Akseli ja Maria lähestyivät kreiviä ja kapteenia, jotka olivat taasen yhtyneet puheesen, ja sanatta heittäytyi tyttö isänsä kaulaan.
— Nyt on käynyt niin, kuin Göthilda vainaja sanoi; nyt saan minä kuni äitikin pienen talouden hoitaakseni ja miehen, josta minä sydämestäni pidän.
— Niin, Jumala sinua siunatkoon, tyttö! Mutta älä riipu minussa, vaan kiitä kreiviä.
— Tämä tapahtui, ja tuo vanha aatelismies puristi hellästi lasten käsiä ja sanoi.
— Tietääkö, kapteeni Berndtsson, se on kuitenkin hauskaa, nähdä onnellinen ihmispari, vaikka … se on eräs muistutus … teidän rakkautenne, lapset, on kasvanut vallan pienellä romantillisella tempulla. Te olette molemmat noin vähitellen mieltyneet, ja Jumala tiesi, jos kerran vähän mustasukkaisuus on virkistyttänyt teidän rakkauttanne.
— Ei, ei laisinkaan, eno kulta, sanoi Akseli.
— Nähkääs, — nauroi ukko; miltä se näyttäisi jossakin kirjassa? Eräs pari, jotka kasvavat yhdessä, tietämättä koska tai kuinka … se ei sovi elämän kuvaelmissa.
— Mutta itse elämässä käypi se laatuun, eno; onpa melkein parhainta, autuaallisinta, pyhintä, jota ei saata kuvailla eikä kertoa.