— Luvatkaa Jumalan kantta!
— Kyllä, Jumalan ja autuuteni kautta.
— Ettekö mainitse kellenkään tässä maailmassa sanaakaan?
— Niin.
— Niin, se on kyllä … se näkyy teistä, että se on kylläksi. Niin, minä tiedän missä tyttö on; mutta siinä ei ole kyllin.
— Kuinka niin?
— Niin, nähkääs, kun hän katosi, jätti hän kaikki parhaat vaatteensa jälelle, ja ne on nyt vaimoni pannut lukon taakse, ett'ei voi saada ulos lankaakaan.
— Eikö mitään muuta.
— Niin, se on kyllin siitä … sillä nähkääs luutnantti, se on kuitenkin vaimoni, joka ansaitsee sen vähän mitä meillä on, ja minulle on tekemätöntä roposen saaminen, siis en minä saata auttaa tuota lapsi parkaa.
— Sen voin minä ehkä auttaa, — sanoi Berndtsson. Kas tässä palkkaneljännekseni, se ei ole paljon, mutta vähän aluksi.