Näin tapahtui tuo erinomainen liitto näiden molempain nuorten kesken, ja sillä aikaa kuin vapaaherratar tyttärineen keskusteli tulevaisuudesta.
— Se ei vahingoita, — sanoi vapaaherratar, joka nyt, sittenkuin hän oli ilman vieraita miehiä, tunsi hermonsa voimakkaammiksi, — se ei vahingoita, että nuot molemmat ovat yhdessä; se on todellakin välttämätöntä, että me naitamme Liinan pois; miehet ovat sellaisia, että he vaan etsivät omaisuutta ja kultaa … sinä olet kai huomannut, Attalie?
— Mitä, äiti kulta?
— Sen, että paruuni näkyy tahtovan kääntää kohteliaisuuksiansa sinusta
Liinaan.
— Paras on, ett'ei tuo säveä Liina ymmärrä siitä vähintäkään, — sanoi neiti, nauraen; — ei saata nähdä mitään naurettavampaa kuin Gyllensvingel'in muoto, silloin kuin hänen kokeensa pikku Liinan tunnottomuuden takia eivät onnistu; se on ihmeellistä, että voi olla vallan niin ilman tuntoa.
— Sellaista ei tarvita maalla, ollenkin pappilassa; sellaisessa kartanossa ei löydy mitään himoja… Mutta hänet täytyy naittaa pois, joll'ei nimittäin hän ole kaikkea hävittävä. Sinä tulet vuosi vuodelta vanhemmaksi, lapseni; se aika on jo aikoja ollut, jolloin sinun olisi tarvinnut tehdä mies onnelliseksi ja juuri nyt, juuri kuin sinä olit voittamisillasi … juuri kuin nuot kaikki notkistivat polviansa sinun triumfivaunujesi ympärillä juuri silloin saimme me perhekalleuden kotiin … tuon Liina raukan. Se on todellakin surkuteltava, tuo lapsi raukka; onnellisempi hän, jos hän saisi tuommoisen maineettoman henkilön, kuin Berndtsson; hän on sentään jonkinmoinen ja voidaan näyttää meidän seuroissamme. Hän on köyhä eikä pitäisi niin väliä, kun he vaan jotakin saisivat; ja sitäpaitsi kuuluu hän maalaisrykmenttiin että nuori vallasväki tulisi asumaan jossakin virkatalossa tai pienessä kaupungissa, jossa he voisivat vähällä kyllä huvitella sydämen pohjasta.
— Huvitella? Äiti… Liinalla ei näytä olevan halua tiluksiin; hän on vakava luonnoltansa, niin ett'ei hän välitä maailman komeuksista. Ah, äiti, hän lukee virsiä joka ilta vuoteellaan.
— Niin, hänen on kaiketi vaikea nukkua.
— Ah, se ei näy olevan syynä; mutta kun pikku Liinan rakkahin seura on Maria, niin voi käsittää minkä verran sielun sivistystä pappilassa saadaan, jossa tuskin löytyy "belles lettres", vaan ainoastaan vanhoja postilloja eli, niinkuin Gyllensvingel eräänä päivänä sanoi, "Pyhä sana lammasnahkaturkissa".
— Niin, Jumala suokoon, — sanoi vapaaherratar, — että hän kiintyisi niin, ett'ei hän enään olisi minään esineenä…