— Ja hänen luonteensa?
— Niin … näkeekö luutnantti, äiti oli jotenkin yksivakainen … äiti raukka tarkoitti hyvin, on ymmärrettävä; mutta tyttö arveli, että hän oli kuni vähän sorrettu; mutta kas, se oli vaan hyväntahtoisuutta äitiltä.
Tuo hyvä notarius oli niin tottunut nöyryyteen, että hän oli hovisaarnaajan muotoinen, joka kuninkaallisissa maahanpaniaisissa ajattelee, että hänen tulee alamaisuudessa haudata majesteeti.
— Niin, se on selvää, että se oli hyväntahtoisuudesta, — sanoi Berndtsson, joka huomasi, että ukko paljon pani painoa "äitin" tyttöä kohtaan osoittamaan hyvyyteen.
— Kuitenkin niin oli tyttö vähän sorrettu, mutta nyt on hän ilonen kuni lintu ja laulaa … ja laulaa kuni pieni viheriävarpunen, hä hä!
— Hän on siis onnellinen?
— Niin … niin, Jumalan kiitos; ja nyt ei enään ole mitään vaaraa … sillä kas, nyt voi hän itse auttaa itseänsä. Niin, luutnantti, te ette tahdo mitään pahaa tytölle, te olette kunnon mies … hm, kas, minä sanon sen, sillä niin sanoi Emili eilen.
— Emili? Mitä?
— Niin nähkääs, minä tulin maininneeksi teidän nimeänne, ja silloin sanoi hän: — Hänellä on toisellainen ulkomuoto kuin tavallisilla herroilla, sanoi hän; sillä kas, hänellä ei ole suuria ajatuksia herroista yleiseen, ja paruuni ei tehnyt asiaa paremmaksi.
— Ei, sen voin uskoa. Mutta, hyvä notariukseni, missä on hän?