— Hm, minulla ei ole silmälasia. Onko se tuossa?
— Ei, se on muuan kirjoitus raastupa-oikeuteen.
— Vai niin, anna se tänne sitten, se ei ollut siis oikea.
Monen erhetyksen perästä tuli vihdoin Berndtsson'in pieni käännös esiin.
— Ah, minä soitan ja laulaa sen isälle! Nuotit näyttävät helpoilta.
Hän hyräili nuotit läpi ja alkoi sitten selvällä, taipuvalla ja täysinäisellä äänellänsä laulaa:
Sun oon ma — vuorten, laaksoin eroittaissa,
Jos myrsky täällä kuinka raivoaa,
Ja hiekkaan peittyy liljat erämaissa,
Sun olen vaan.
— — — — —
Jos vaikka omaks' saisin marmorilinnat,
Jos loiston, valon maissa asuisin,
Ja tarjottaisiin aarteet kallihimmat,
Sun olisin.
Ja ollessani kuolin vuotehella,
Kun vaihdan…
(Suomentajan mukailema.)
— Ei, ei, minä en osaa, minä en osaa! — huusi Emili, heittäytyen itkien ukon syliin. Minä en osaa.