— Se on sisustettu, äiti kulta! — vastasi luutnantti iloisesti, auttaessansa äitiä vaunuista.
* * * * *
Valdemarsborg'in suuri sali oli somasti koristettu, ja koska nyt oli Loppiais-ilta, niin oli kaksi oivaa joulukuusta, nekin koristetut aika vaha-kynttilä joukolla.
Vieraita ei ollut monta. Siellä ei ollut muita kuin naapurit, jotka, erityisistä säädyistä ja tiloista, tekivät erityisiä olennoita tuossa loistavassa taulussa. Niin valosaa ei ollut isoon aikaan ollut huoneessa, ja nuot vanhat suku-isät olivat ainoastaan yhden kerran ennen nähneet maalatuilla silmillänsä häitä. He istuivat siellä kumminkin liikkumattomina, noloina tai iloisina, kuni he aina olivat olleet — mutta vanha kenraali Olivesköld, testatori, näytti varsin vihaiselta.
Kynttilät olivat viritetyt, vieraat kokoontuneet, pappi tullut. Kaksi kulter-tuoli paria oli esillä, kaikki olivat hiljaa. Silloin aukenivat ovet, ja toisen kautta tuli sinne kaksi morsianta, morsiusneitojensa seuraamina; ne olivat Emma ja Maria; toisen kautta tuli kaksi sulhaista, toinen sivilivaatteissa, se oli nuori kreivi Olivesköld, toinen vormussa, se oli hänen orpanansa Akseli Ernberg.
Oli juhlallinen toimitus, kuin nuot molemmat morsiusparit vihittiin vanhempainsa läsnä ollessa; sillä vanha kreivi oletti molempien nuorukaisten isää, kapteeni Berndtsson taasen molempien morsianten.
Sitten tuli tanssit ja ilot. Vanha kreivi oli laittanut kaikki komeimmasti musikin ja virvoituksien puolesta.
Toisena aamuna saatiin nähdä nuo nuoret rouvat "negligé'ssä". — No, se on tavallista; mutta löytyykö mitään kauniimpaa kuin tuollainen nuori perheen-emäntä, joka ensi kerran otti paikkansa rouvain lukuun? Siinä on jotakin niin lempeätä, niin toivorikasta, ja samalla tuollainen vivahdus naisellisesta mieltymyksestä sellaiseen olentoon, joka nyt kerrassaan huomaa polkeneensa lapsenkengät ja näkee elämän edessänsä uusilla velvollisuuksilla, uusilla riemuilla ja uusilla suruilla. Kaikki tulee toisaksi tästä hetkestä, kuin nuorikko tarjoaa omaisensa ja vieraansa hyvin katettuun kahvipöytään.
Ei saattanut kieltää, että Emma oli kaunein; myöskin ulkomuoto hänen silmissänsä omasi syvempää ja naisellisempaa jaloutta, kuin Marian, joka oli ilo itse ja hänellä oli jotain jokapäiväistä koko olemisensa tavassa. Nähtiin selvästi, että Emmalla oli tai hän luuli omaavansa rikkaasti vaihtelevan tulevaisuuden edessänsä, ja että hän juuri nyt kurkisteli selvästi siihen; jota vastoin Maria oli kasvanut juurikuin siinä mielessä, että hänestä aikonaan tulisi köyhä kaptenska, kuni äitinsäkin, ja kun nyt Jumala oli suonut hänelle mieheksi luutnantin, niin näkyi hänen tulevaisuutensa olevan jotenkin määrätty.
Mutta molemmat muodostavat les honneurs kahvipöydässä, ja Maria ei näkynyt ajattelevan miestänsä, niin ilonen oli hän, jota vastoin Emma innolla, jota tuskin ennen nähtiin hänen silmissänsä, tarkasteli Fransia, joka itse näytti tyyneltä, hilpeältä ja onnelliselta.