— Niin, on juuri kysymys, mikä on tyhmää.
— Se, joka on hyvää, ei ole koskaan tyhmää, vaikkapa se siltä näyttäisikin. No, minä kerron teille historian, niin saatte sanoa, oliko se oikein vai tyhmästi.
— Ja tämä historia?
— Te olette nähneet vanhan Mariani?
— Olen.
— Hän on ainoa paitsi teitä, jonka kanssa minä saatan puhua
Helmer'istä; hän on hyvä akka, josta minä paljon pidän.
— Ja hän on tehnyt jotakin hyvää, joka ei ole tyhmää, — naurahteli
Berndtsson.
— Ei; nyt tulemme me aineesen. Maria on monta kertaa kertonut minulle, että hänellä, nuorna ollessansa, oli toveri, josta hän paljon piti. He palvelivat yhdessä monta vuotta; mutta niin tuli rakkaus väliin ja hän meni naimisiin. Vanha Maria oli luullut, että he muka olivat muuttaneet Tukholmaan; mutta miten oli mahdollista saada selkoa heistä, kun luultavasti mies oli ottanut toisen nimen ja siis oli tuntematon. Ajatelkaas sitten hänen iloansa, kun hän eräänä päivänä kohtasi nuoruuden-ystävänsä. Hän on nyt leskenä ja köyhä; mutta sanoi vanha Maria, (joka ei koskaan muista kuinka pitkä aika on kulunut hänen nuoruutensa ja nykyisyyden välillä) hän on, sanoi Maria, sama hyvänluontoinen tyttö kuin ennen, vaikka hän on vanhentunut.
— Ja enempi?
— Niin, Maria on käynyt tervehtimässä ystäväänsä ja tuli kotiin vallan ihastuneena. Siellä asuu eräs tyttö eukon kanssa … se on hän, josta minä tahdon puhua, jos se huvittaa luutnanttia.