Vanhalta Marialta kysyttiin siis eräänä päivänä varovasti ja hän antoi sen vastauksen, että akan tupa oli kaukana, kaukana ulkopuolella Roslagin tullia. Tietä sinne ei hän niin varmaan saattanut sanoa, koska ei hän ollut huomannut sitä, kun hän meni nuoruuden-ystävänsä seurassa; mutta se kävi, ellei hän erehtynyt, ensin oikeaksi ja sitten, ell'ei hän muista väärin, vasemmalle, eli ehkäpä vähän oikeallekin; mutta sitten meni se varmaan vasemmalle ja niin taasen vasemmalle vähäinen tie, ja niin tultiin suurelle tielle, jota mentiin vähän matkaa eteenpäin, ja niin meni se "vissisti" taasen vasemmalle; mutta ehkä — sitä ei hän niin varmaan muistanut — oikealle, suoraan metsän kautta; ja niin edespäin.
Luutnantti sai nimittäin erään niitä topografillisia selityksiä, jotka ovat niin auttamattomasti valaisevat, joll'ei nimittäin niitä koskaan tarvitse seurata. Nyt taasen oli tuo epäiltävä asia. Notarius oli peloillansa "kanasestansa", kuni jalokivestä, ja pelkäsi ryöväriä jokaisessa ihmisessä, joka kysyi tietä. Tarkoitustansa ei Berndtsson tahtonut mainita; sillä ehk'ei tyttö huolisi hänestä, ja selviä rukkasia, jolleipä häntä muut kuin notarius, olisi nähnytkään, ei hän tahtonut saada. Ei muuta jäänyt jälelle kuin että hän itse etsisi, ja hän alkoi siis vakoilla seutua Roslag tallin ulkopuolella.
Hän käveli usein tuon pitkän matkan sinnepäin; mutta kuinka hän menikin oikealle ja vasemmalle, ei hän ollut tilaisuudessa löytää sen näköistä mökkiä, kuin vanha Maria oli hänelle sanonut. Hänen tutkimisensa olivat siis vallan turhat, ja notarius, jonka hän silloin tällöin tapasi, ei näkynyt millään tavalla pakoittamattomana puhua, missä hänellä oli "kanasensa". Hän vaan kertoi, että hänen on täytynyt viedä sinne kirjoja, sillä hän tahtoi toisinaan lukea, ja miten oli, pujahti sekin ilmi, että hän (notarius) ja Emili usein puhuivat luutnantista, ja vihdoin, että notarius oli puhunut, mitä koko maailma tiesi, eli että ystävä oli kihloissa.
— Oletteko te raivossa, notarius?
— Minäkö? En suinkaan; mutta äiti on sanonut…
— Siinä on äitillä väärin; minä en ole kihloissa, kuuletteko te! Minä en ole sidottu, enkä minä ai'okaan koskaan edes kosia mamselli Anton'ia.
— Hm, ja äiti sanoi noin varmaan…
— Kyllä mahdollista, mutta erehdys on se.
— Ja hän oli saanut sen tietää mamselli Bleklöf'iltä.
— Mahdollista kyllä, mutta niin se ei kuitenkaan ole, ja minä velvoitan teidät, notarius, omantuntonne kautta, sanomaan Emilille, ett^en minä ole kihloissa, enkä aiokaan mennä kihloihin mamselli Anton'in kanssa.