— Noh niin, kyllä me sen tiedämme, — oli Marian vastaus; sillä kyllä hän sydämellisesti piti veljestänsä, mutta oli vaikeata sentään tahtoa hänelle jotakin etuoikeutta, ollenkin kun hän, kolmentoista vuotiaana, pikemmin tulisi täysikasvaneeksi naiseksi kuin hän neljäntoista vuotiaana mieheksi. Tällä ijällä syntyy aina jokin rettelö sisarusten kesken, jotka ennen ovat sopineet relativisesta ijästänsä, mutta muutaman vuoden aikana eivät he ole huomanneet kuka heistä on vanhin. Tähän vaikuttaa myöskin eräs maailman tapa, eräs poikamainen ylpeys veljissä, eräs vissi solvennusäänne ja useinpa kilvotteleminenkin kuka heistä on väkevin, joita ei tavallisesti tapaa tytöissä, ja siis löytyy harvoin perheissä yhtä ikäisiä lapsia, joissa eivät tytöt helposti yhdy kasvattamaan jotakin raa'oista veljistänsä, kuitenkaan saamatta kiitosta vaivastaan.
— Noh, nyt olen minä jutellut kertomukseni, — sanoi Berndt. — Sen olen minä koulussa lukenut paljoa paremmin, kuin minä olen sen kertonut, te saatte uskoa; vaan saksankielellä ja sitä ette te osaa tytöt.
— No me saamme kumminkin elää, — oli Marian vastaus, — enkä minä ymmärrä minkävuoksi tyttöjen tarvitsisi oppia niin monia kieliä. Äiti taisi ranskaa, mutta nyt ei hänellä ole aikaa mitään lukea ruotsiksikaan … ja sitäpaitsi niin…
— No mitä sinä puhut; kylläkin se olisi hauskaa, joll'ette te olisi taitamattomia.
— Sitä paitsi löytyy niin paljon oivaa ruotsalaista kirjallisuutta, keskeytti Maria, — että tytöllä ja vieläpä rouvallakin olisi kyllin tehtävää sitä lukeissa ja ymmärtäissä … ja sitäpaitsi niin eivät ne koskaan kuitenkaan ole muuta kuin noita ijankaikkisia romaania, mitä kieltä ne opettavatkin — sen sanoo äiti.
— Vai niin … nyt olen minä jutellut kertomukseni ja minusta tulisi teidän nyt kertoa jotakin.
— Minä en tiedä mitään, — sanoi Maria, — sillä äiti ei puhu mitään, ja piikojen kertomuksia minä en koskaan kuuntele.
— No niin, sen minä voin uskoa; joka juoksee keittiössä ja aitassa ja auttaa rinkilöitä leipoessa ja kaikkea sellaista, sillä ei ole aikaa oppia mitään hauskaa.
— No, eikös sitäkin tarvita! Kuinka te muuten olisitte saaneet joululeipää? — kysyi Maria.
— Maria on aina hyvä, sanoi Göthilda, joka lempeillä silmillänsä oli kau'an katsellut vähän riiteleviä siskojansa. Tiedättekö te, minä taidan kyllä semmoisen kertomuksen, minäkin; minulla on aikaa miettiä sellaisia.