— Onko muori jo kotona, se oli aikaista, — sanoi Emili iloisesti ja aukasi oven.
— Anteeksi, Emili! — sanoi Berndtsson, joka, tutkimusmatkoillansa, oli kuullut laulun.
Emili punehtui.
— Minä luulin, että se oli muori.
Berndtsson ei astunut sisään.
— Minä olen luvannut notariukselle, etten hakisi teitä, minä olen tunnossani luvannut teille, Emili, ett'en astuisi sisään teidän luvattanne: saanko tulla sisälle?
Emili seisoi siinä maahan katsoen.
— Vastaa, Emili!
— Mutta muori ei ole kotona, — lausui hän väistäen.
— Niin, teillä on oikeus, ei minun tule tulla sisälle, koska te olette yksin. Mutta, sanokaa minulle: saanko minä tulla toisten? Tahdotteko te sen, Emili!