— Kuules, Emili! … nyt tai ei koskaan… Tahdotko tulla vaimokseni? — kysyi Berndtsson tuota pikaa, huomaamatta hänen tuskaansa.
Emili vaikeni ja näkyi horjuvan, sillä hän nojautui tuota pientä pöytää vasten.
— Tahdotko tulla vaimokseni? — kysyi nuorukainen taasen, — ja rakastaa minua myötä- ja vastoinkäymisessä?
— Niin, niin! sen minä tahdon! — huusi tyttö, heittäytyen hänen rinnoillensa; — niin, minä laulan ikuisesti: "Sun olen vaan".
* * * * *
— Siis päätetty, hyvä Emili! — toisti Berndtsson, sittenkuin he molemmin olivat tyyntyneet.
— Mutta, sanoi hän, — yhtä minä pelkään; minä olen taitamaton ja tyhmä itsestäni… Jumala tiesi, jos minä taidan sivistykselläni tehdä miehen onnelliseksi.
— Hyvä tyttö, juuri tuo epäilys näyttää, että sinä teet. Elä pelkää, sinä opit kahdeksassa päivässä enemmän kuin mies vuodessa; sillä näes, kun ajatukset menevät sydämen kautta päähän, niin tulevat ne selvemmiksi ja puhtaammiksi, juurikuin Jumalan ajatukset; mutta kun ne työnnetään ainoastaan päähän, ovat ne siellä säiliössä.
— Kukatiesi.
— Niin, näes, pelkät taidot päässä ovat kangaspakkoja, mutta ajatukset sydämmessä ovat kankaita, jotka henki saa valmiina itseänsä ympäröimään. Sielun on parempi kantaa yksinkertaista pukua, kuin käydä vaatteitta ja huolimattomasti, vaikka hopeahohtoakin olisi säiliössä.