— Akka kulta! — alkoi Berndtsson, mutta keskeytettiin heti.
— Vai niin! Minä en kuule mitään, minä en tahdo kuulla mitään, vaan menköön seura tiehensä! Pankoon hän, mamselli, pillit pussiinsa, ja ottakoon hynttyynsä ja tuon saatanan viulurempukan, tai miksikä sitä kutsutaan, ja menkää pois molemmin; sillä, Jumalan kiitos; ei poliisi eikä metsävahti ole kaukana ja väkeä kyllin.
Berndtsson äkkäsi. — Kuulkaas, — sanoi hän; — tunnettehan te vanhan
Marian Anton'illa?
— Vallan! mitä se tähän kuuluu? Hän on rehellinen ihminen, paljoa parempi ja rehellisempi, kuin satatuhatta … minä en tahtoisi sanoa niin pahasti … hyi!!
— Se on hän, joka on neuvonut minut tänne.
— Se on helvetin valhe, olin sanomaisillani.
— Kyllä.
— Hän?
— Niin, todellakin.
— Ja kuka on hän?