— Ja syödä pöydässämme, — lisäsi Emili…
— Niin, — vahvisti Berndtsson.
— Oi Herra Jumala! minä kyllä tiedän, mikä sopii, minä; oi en, … "joka kuuseen kurottaa, se katajaan kapsahtaa", kuuluu.
Täten jatkoivat nuo kolme ystävää keskustelua illan pimeyteen asti, ja kuta enemmän he puhuivat, sitä enemmän heitä akka uskoi.
— Mutta, — sanoi hän viimeksi, — luutnantti ei saa tulla tänne muulloin kuin pyhä-iltoina, sillä silloin olen minä kotona. Se ei sovellu, ja sitäpaitsi, niin kauan kuin tyttö on minun huoneessani, niin…
Tämän vahvistivat molemmat, ja sitten jätti Berndtsson tuon pienen mökin, jossa hänen tulevaisuutensa, hänen toivonsa ja hänen onnensa asui.
VANHUS VALDEMARSBORG'ISSA.
Taasen olivat kaikki ystävät kokoontuneet Valdemarsborg'iin; mutta siellä ei ollut enään niinkuin ennen. Vanha kreivi oli, niinkuin usein tapahtuu vanhuudessa, kerrassaan, tavattoman terveestä ukosta, vaipunut vanhuuden heikkouteen ja haurauteen. Hän ei ollut kipeä, mutta vanhuus oli yhdessä vuodessa vaikuttanut paljon enemmän kuin kymmenen vuotta ennen. Oli vaikeata tässä ukossa taasen tuntea tuota menneen vuoden niin karskia miestä.
— On aika, — sanoi tuo vanhus, kaikkien ollessa koossa ja teetä juodessa kokoussalissa, — että me teemme tilimme. Vanhuus on nyt tarttunut minuun, ja minä huomaan, ett'en minä saata elää kauan täällä.
Frans ja Emma syleilivät itkien tuota vanhusta.