"Siellä ei ollut kukkia, vaan sellaisia, joita neiti oli paperille piirtänyt, ei muuta lemuavaa kuin eau-de-cologne-pullo, ei muuta puhekumppania kuin häkissä oleva pieni paljaspäinen lintu, sirkku, joka sanoi: Minä tahdon ruokaa! minä tahdon ruokaa! sitten söi se koko päivän. Mutta tyttö suuttui, istui ja kuoli. Oli aamuhetki ja aurinko paistoi akkunasta kun kulta ja paistoi häkkiin ja sirkkuun joka sanoi: Nyt ovat hampunsiemenet loppuneet, minä tahdon ruokaa, pilivitt, pilivitt! Silloin sai tyttö nähdä kuinka auringonpaiste muka muodostui kuvaksi, josta tuli pieni poika, varustettu siivillä ja hopea-avaimet kädessä ja mustat renkaat niissä — ja hän seisoi siten hänen edessänsä.
"'Älä ole vihainen, tyttöseni — sanoi hän; — sinun ei tarvitse olla täällä, kyllä minä, jos sinä tahdot, lukitsen sinut, niin että sinä pääset mamsellista, linnusta ja koko vankeudesta'.
"'Kiitos! kiitos! poikaseni! Seuraatko sinäkin?'
"'Siihen ei minulla ole aikaa, mutta minä tulen joskus, ja kun kaikki ikävyys on ohitse, aukasen minä sinulle taasen. Kuitenkin kuvailen minä sinulle kauniita tauluja, ja niin saat silloin ja tällöin leikkiä tittut avainreijästä'.
"Silloin otti poika tuota pientä tyttöä kädestä ja sulki hänen pieneen konttoriin rappujen alle, varsin semmoiseen, johonka pieniä lapsia teljetään, kun eivät he ole kilttiä. Mutta siellä oli hyvin hauskaa ja valosaa, vaikkei siellä ollut akkunaa; mutta tuo pieni poika nyppi muutamia höyheniä siivistänsä, ja ne loistivat kuni kirkkaat tähdet ja kiuhtivat kaikissa muodoissa, niin että siellä, jossa lapsi oli, ei ollut pimeätä. Ja niin lukitsi poika taasen konttoorin ja kurkisti sisään avainreijästä. — 'Katso, näetkö minua?'
"'Kyllä, minä näen sinun hyvät silmäsi'.
"'Mitä sinä nyt näet?' — kysyi poika, ja antoi avaimen reijän olla avoinna.
"'Niin, minä näen isäni puiston ja kaikki kukat, ja kuulen kaikkien lintujen ja puitten puhuvan — ja purojen ja tuulen, kaikki kuni ennen'.
"'Hyvä', — sanoi poika, — 'nyt olet sinä nähnyt kyllin'. Ja niin työnsi hän tittut'in kiini.
"Tuskin oli hän poissa kun tyttö kuuli nimeänsä mainittavan: — Se tavatonta kuinka Amanda nyt on tullut hyväksi; hän lukee läksynsä ja istuu niin hiljaa ja niin siivosti eikä laisinkaan tahdo leikkiä — se on todellakin hauskaa kasvattaa tuota tyttöä.