— Tietääkö hän kaikki.
— Vallan, tuosta nuoresta miehestäki, josta lankoni kirjoitti, ja minä luin kirjeen heille tuolla yläällä. Hm, vapaaherratar ja Attalie, joilla tavallisesti on heikot hermot, eivät näkyneet pitävän siitä mitään; mutta Liina, joka muuten on ollut tyven puolestansa, tuli niin ihmeelliseksi, että minä todellakin peljästyin. Hm, kas, minulla on ehdotus: me matkustamme kerta Ranskaan ja Saksaan ja niin edespäin, niin tuo virkistyttää luonnetta… Menkää ylös niiden luo.
Berndtsson'in tullessa salonkiin, istuivat nuo kolme naista siellä, Liina, kuten tavallisesti, työnsä ääressä, vapaaherratar, lataillen hiljattain ulostullutta romaania, ja neiti, työskenteli reflexionipeilin ääressä.
— Ei, kas luutnanttiamme! — lausui vapaaherratar, pannen pois kirjan.
— Terve tuloa! … No, te olitte tuolla valkeanvaarassa.
— Olin, — tuli vastaukseksi, Berndtsson'in mennessä, vähällä tervehdyksellä vapaaherrattarelle, ja lähestyessänsä Liinaa.
Tyttö pani työnsä pois ja kiinnitti haaveilevat silmänsä
Berndtsson'iin.
— Ja te tulette, siinä aikeessa että…
— Tuomaan teille jäähyväiset, — sanoi Berndtsson hiljaa.
— Muistiko hän minua?
— Kyllä, hän puhui melkein yksinomaan teistä.