Liina pudisti päätänsä.
— Mutta jollei niin tapahtuisi, isä, — sanoi hän, — jos minä olisin onnellinen täällä?
— Sitten saatan minä ajatella asiaa. Ole nyt tyven, tyttöseni, ole tyven ja tule iloiseksi.
Näin sanoen ja muutamia kyyneleitä silmissä jätti tehtaanisäntä ainoan lapsensa Helmer'in tupaan.
VUODEN PÄÄSTÄ.
Vuosi oli kulunut, ja isä ja poika Berndtsson olivat, kuten tavallisesti, rykymentin kokouksessa. Luutnantti oli muuttanut Tukholmasta ja oli vuokrannut pienen paikan, ei kaukana Hagetorp'asta, jossa hän aikoi asua Emilin kanssa. Tuo hyvä lapsi oli saanut armon tulevien appelaistensa silmissä, ja se on hyvin paljon. Täytyy hyvä sydän, hyvä järki ja hyvä käytöstapa, kun menestyksellä käy vuoden pituisen koetuksen läpi tulevien appelaistensa luona, kun ei nimittäin ole mitään muita ominaisuuksia, vaan persoonalliset.
Emili oli onnella kestänyt koitoksen, ja kaptenska piti aina enempi tytöstänsä, kuta enempi hän oppi tuntemaan tuota yhtäaikaa niin lapsellisesti hyvää ja totista mieltä, ja kapteeni arveli että kahvi maistui aina paremmalta, silloin kuin Emili oli sen keittänyt, kuin äitin keittämä, Jumala yksin tietää miksi — mutta se oli todellakin parempaa.
Maria, perheen tytär, joka silloin tällöin tuli heidän luo, oli myöskin ankara tuomaritar, ja se, joka piti taaemmaksi "silmänsä auki", se on, tarkasteli tyttö-paran pienimmätkin teot ja pani huomioon jokaisen hänen sanansakin.
Häät piti vietettämän kokouksen jälkeen; oli jo kuulutettu.
* * * * *