"'Tiedätkö mitä', — kuiskasi poika; — 'katso ulos taasen; mitä sinä näet? Sano kaikki minulle mitä näet'.
"'Kyllä, minä näen taivaan tähtiä täynnä — nyt näen minä taivaan herttaisia esineitä täynnä — nyt köyhän naisen rukoilevan, — ei, nyt tulee tuolla kaunis poika kuni sinä, hänen luoksensa'.
"'Mitä vielä?' — kysyi poika.
"'No, nyt hän muuttui lapseksi — sitä en minä ymmärrä'.
"'Niin, se on hänen rukouksensa vuoksi', — sanoi poika.
"'Nyt leijailee hän ylöspäin. Nyt näen minä — minä en taida sitä kuvailla, en, sitä en minä voi. Sellaisia värejä, sellaista loistoa lempeydestä en minä ole ennen nähnyt. — Nyt kuulen minä laulua, tuhannen tuhatta laulavan: — kunnia olkoon Jumalan korkeudessa, ja maassa rauha, ihmisille hyvä tahto!'
"'Noh, mitäs sanot!'
"'Ah minä en tiedä mitä sanon — olen vaan niin ilonen, niin ilonen; ah, niin ilosena en koskaan ole ollut'.
"'Näetkös', — sanoi poika, — 'tuo on katkismuksen sisältö, mutta sitä ei rukinpää ymmärrä. ja se ei tee mitään, kun sinä vaan sen ymmärrät'.
"'Niin, minä en ymmärrä sitä, mutta minä tiedän sen', — sanoi lapsi, taputellen käsiänsä. Ja poika katosi.