— Ei herra paruuni, se ei tulle minun syykseni, jos minä saan kartanon, jota minä todellakin aavistan, koska muuten olisi muutamia yleisiä perustajia, ja että tehdä niitä lähes kaksisataa vuotta jälkeen kuolemansa olisi jotenkin aivan kummallista… Ei — jatkaakseni — minun ystäväni eivät ole saavat lähteä Valdemarsborg'ista nälkäisinä.
— Herra kenraalia huvittaikse vieläpä nytkin kestitä vieraitansa jotenkin anteliaasti; Löwenpil sanoi, ett'ei hän ollut kolmeen päivään selvä, sittenkuin hän oli viimein kenraalin luona.
— Ah, me joimme muutamia lasillisia, minä tahdon aina että minun ystäväni olisivat iloisia, koska se on niin oleva, niin … mutta sillä välin täytyy tarkastella asioitansa ja katsoa ettei tule syödyksi.
— Sen teki ukko vainajani.
— Niin, todellakin. Kuitenkin tahtoisin minä mielelläni veljeni pojan mukaani, sillä hän tuli kerran ahdistetuksi tuon naurettavan ukon alammaisilta. Hän ehkä voisi tuntea miehensä… Oi, on jo kaksikymmentä vuotta sitten, mutta se olisi naurettavaa, jos hän saisi seisoa hämmästyneenä nenäkkäisyytensä tähden.
— Ha ha ha! Niin, minä olen kuullut tuon historian, kenraali oli hyvä ja kertoi sen, minä luulen, vuosi sitten.
— No niin, se oli tavallinen tapaus kyllä, joka osottaa, että herraskartanon rengit ovat nenäkkäitä. Ruotsalaiset ovat korskeita ja sellainen tavallisesti ylpeilee isännästänsä — jos hän on rakastettu — ja sellainen oli tuo kummallinen kreivi. Kuitenkin voi tuo ihmisystävällisyys mennä niin liiallisuuksiin — talonpojalle tulee tehdä oikein, vaan ei hyvää.
— Se on ollut minunkin ajatukseni, — lausui Gyllensvingel, — ja se ilahuttaa minua, että kuulen herra kenraalin säätyisellä ja etevyydestä tunnetulla miehellä olevan samallainen. Koska on tuo kumma paperi avattava.
— Huomenna kello kymmenen olemme me kutsutut Svean Hovioikeuteen. Niin, tosiaankin, se on tärkeä hetki, semminkin minulle. Minä tarvitsisin todellakin jonkinlaista lepoa … käytettynä, paremmin sanoen luottamuksilla rasitettuna, olen minä ollut aina tähän asti. Nyt on jonkunlainen lepo tullut, sillä en minä ole tällä hetkellä nykyaikainen; mutta muuten olen minä todellakin väsynyt kaikkiin. 1830 täytyi minun matkustella ympärinsä, ottaakseni selkoa terveyden-tilasta ja, missä vaan voin järjestää sairashoitoa ja poliisijärjestystä; sitten on minua käytetty kaikkiin Hallituksen haaroihin … minun on täytynyt työskennellä meidän epävissä laeissamme, minun on täytynyt matkustella onnentoivotusretkillä, milloin sinne ja milloin tänne… Tosi kyllä, minä olen saanut paljon armon osoituksia, lisäksi kenraali äkkinäisesti katsoen kirjavilla tähtijoukoilla koristettua rintaansa — mutta minä alan väsyä.
— Niin, se on selvää, — sanoi paruuni, — että elämällä, joka on täynnä vaivoja isänmaan palveluksessa, on myöskin iltansa, jolloin lepoa tarvitaan; mutta vielä on herra kenraalilla niin paljon voimaa, että isänmaa vielä voi odottaa paljon kenraalin toimista.