Hän alkoi lukea:
"Kolmeyhteisen Jumalan nimessä! Allekirjoittanut, kavallerian kenraali, kaikkein armollisimman kuningattaremme, vapaasukuisen ruhtinattaren Kristinan kunniakkaassa palveluksessa, vapaasukuinen Antti Olivesköld Valdemarsborg'ista on, tarkastettuani kaikkea katoavaisuutta ja tuntiessansa vanhuuden heikkouden lähestyvän, tehnyt tämän lisäyksen ennen kirjoitettuun ja seilattuun testamenttiini, jonka kautta minä teen Valdemarsborg'in, siihen kuuluvine rajapyykitettyine ulkopitäjä rälsi-tiloinensa fideikommiss'iksi (sukukartanoksi) miehen puoleisille sukulaisille minun jälkeeni, miehelle miehen perään, siksi kunnes suku miehen puolelta on sammunut.
"Jos Olivesköldiläinen suku isän-puolelta sammuisi, niin määrään minä nais-sukulaisteni eduksi seuraavaa, nimittäin":
— Minä onnittelen, — lausui Gyllensvingel kenraalille.
§ 1. Ett'ei sukukartano saa joutua kellekään nais-sukulaiselle tai tälle linjalle, ellei poikaa ole tai ei myöskään, että jos joku minun jälkeeni tukevaisista on mennyt laillisiin naimiseen, jolloin kuuluu miehelle kartanon hoito oikeana holhojana vanhimmalle pojallensa, joka siis täydellä fideikommisi-oikeudella lailliseen ikään jouduttuansa ottaa Valdemarsborg'in haltuunsa.
§ 2. Koska minä itse Jumalan armosta olen palvellut korkeaan arvoon sotilas-säädyssä, niin ei saa kukaan muu kuin näillä varustettu sotilas ottaa Valdemarsborg'ia haltuunsa.
— Minä onnittelen teitä, herra kenraali, ah, se on hauskaa! — kuiskasi Gyllensvingel.
"Mutta kuin minä itsekin, samoin Jumalan avulla, monissa tuimissa taisteluissa, Jumalan nimen kiitokseksi ja kunniaksi ja rakkaan isänmaani voitoksi, olen saanut monta voittoa, jotka omisti armollinen kuninkaani ja Herrani, Hänen korkea Majesteetinsä kuningas, Gustavus Adolphus vainaja ajoissaan, niin tehdään määräyksessä nimenomainen ehto, ett'ei kukaan muu sotilas saa omata oikeutta perintöä pyytämään tai vastaan ottamaan, jollei hän vähittäin ole ollut sotaretkellä ja siellä itseänsä urhoollisesti ja miehuullisesti käyttänyt, samoin kuin minä, ja avonaisessa tappelussa ulkona kentällä taistellut isänmaansa vihollisia vastaan".
Kenraali kalpeni, se oli lisäys, joka kerrassaan hävitti kaiken. Rovasti vetäisi suunsa nauruun, ja raatimies Knodd'in silmät säihkyivät ilosta.
— "Ja — jatkoi testamentti, — jos tämä on ainoa ehto, jolla joku sukulaisuuden kautta vaimonpuolelta saattaa tämän fideikommissin voittaa; kuitenkin toivon minä Jumalassa, ett'ei mitään puutetta urhoollisista miehistä minun suvussani saata tulla, ja panen siis siunaukseni tähän fideikommissiin, joka täten tulee sen omaksi, joka, samaten kuin minäkin, elämästä ja kuolemasta julkisessa taistelussa ja ulkona kentällä on lyönyt vihollisen".