* * * * *
— Kuules, Bernsten, — sanoi raatimies Knodd, — nyt menkäämme Vapaamuurin-taloon ryyppy ottamaan … tuo ei lisännyt läskiä … mutta yhtäkaikki, kun ei vaan hän, tuo kenraali, saanut mitään, hi hi! Minun vatsaani oikein hiukaisee tuon kestin jälkeen.
Rovasti Nisker söi päivällistä ystävänsä, veli Kröplin'in luona, ja matkusti illalla monine kiitoksine. Tullessansa kotiin, näytti hän ikävältä — se oli kaikki, mitä tuolla retkellä voitettiin.
PUNJETTEJA JA ILOA.
Joku aika sen jälkeen tulivat kärryt helkkuen tiellä Saksnäs'in virkataloon päin, jossa rykymentin majoitusmestari Berndtsson asui. Kuin kärryt kääntyivät oven eteen, hiipi pieni olento heilukaapuun puettuna, niistä ja puhui kauan ja innokkaasti kyyti-talonpojalle, koskien hatturasiaa ja pientä kapusäkkiä.
Berndtsson, joka kuuli Bellan haukkuvan, katsoi ulos ja näkyi taasen tuntevan kaapun.
— Niin … ah niin, Emili! — huusi hän, — se on meidän vanha notariuksemme.
He riensivät molemmin ulos.
— Terve tuloa, notarius! huusi Emili, ukkoa syleillen.
— Nöyrin palvelija … otin vapauteni, hä, hä, hä! Kanna sisään hatturasia, rakkaani, ja kapusäkki … kovin hauskaa nähdä luutnanttia ja pientä rouvaa.