Jotakin kauheata löytyy jo semmoisessa kuva-joukossa, olletikin tällaisessa; sillä perustuskirjeen johdosta piti sukukartanon-omistajan kuva maalattaman sekä asetettaman sinne ensimäisenä vuotena kartanon haltuunsa saatua. Siellä näki siis kaksikymmenvuotiaan, hymyilevän nuorukaisen, joka oli punakka, iloinen, raju muodoltansa, hänellä oli keveä metsästyspyssy kädessänsä, kohta rinnatusten ukon kanssa, joka oli valtioneuvosten kauhtanassa ja komentosauva kädessä, synkkä ja ankara katsannoltaan; ja kuitenkin valtioneuvos vainaja oli tuon nuoren miehen pojanpoika jolla oli metsästyspyssy, josta myös aikoinaan tuli mahtava mies sekä kuoli vanhana; mutta tätä ei kuvakokous kerro.
Me olemme sitten viimeisen luvun eläneet kymmenen vuotta; ne ovat kuluneet äkkiä, se on tosi, mutta kymmenen vuotta tämän jälkeen luulemme me kääntäneemme vaan yhden ainoan lehden, niin pian kuluu aika, silloinkuin se lentää meistä.
Siis, kymmenen vuotta pikku Göthildan Loppiais-päivän jälkeen, astumme me Valdemarsborg'in saliin.
Oli syyskesä, ja aurinko paistoi kovin kahdella marmorikamiinilla varustettuun avaraan huoneesen, jossa oli kuvia nurkissa, kiinalaisia äijiä piironkien edessä ja nuot monet kuvat, jotka tirkiskelivät alas kaikilta seiniltä.
Muuan vanha mies, ukoksi saattaisi häntä kutsua, sillä hänen hiuksensa olivat valkeat, mutta muuten ripeä, suora ja korkea varreltansa, seisoi akkunan ääressä ja katseli järvelle päin, jossa kalastajat kokivat verkkojansa; sillä nyt oli aamu.
Tuon vanhuksen sula otsa oli heleä ja korkea, sillä nuot valkeat hiuskiehkurat olivat kammatut ylös à la Kaarlo XII, koko hänen käytöksensä oli sotaisa, ripeä ja jäntevä; kreivi Feliks Olivesköld olikin ollut sotilas ja niin sanoen vormussansa kasvanut; hän olikin Kustaa kolmannen aikalainen ja hänellä olikin koko tämä ylimysvaltainen hienous ja taitavuus, joka kuului vanhaan käytöstapaan, eikä rahtuakaan tasavaltaista suorasukuisuutta, joka on kansan mielen mukaista, vaan näyttää raa'alta ylpeydeltä, kun se yhdistetään sukurehevyyteen ja sen vaatimuksiin.
Jokaisella aikakaudella on ja täytyy olla omat tapansa, jokaisella aatteella oma ulkomuotonsa, josta se ei taida poiketa poistumatta kauneuden radalta. Löytyy monta vanhentunutta, nyt hylättyä mielipidettä, jotka oikeassa puvussansa, oikeassa muodossansa olivat sekä kunnian-arvoisia että kauniita; mutta jotka eivät voi taasen kohota, koska tuo ulkonainen muoto nykyään on mahdoton. Tuo vanha ritari-elämä on sellainen mielipiteitten kokoelma, joka on kuollut ja ohitse mennyt, ainoastaan senvuoksi, ett'ei sellainen ristiritari hännystakissa ja silkkiliiveissä näyttäytynyt paljon muuna kuin väkivaltaisena, raakana narrina.
Suurin ja vaikuttavin isku, minkä ylimysvaltainen elementti on saanut ranskan revolutionissa, ei ollut sivistys eikä suuren joukon vaatimus, vaan se, että aristokratia pakoitettiin pari sukupolvea jättämään pois vaatimuksiensa ulkonaisen muodon. Siis on sen täytynyt poistaa vanhan varustuksensa, se on totuttanut kansan näkemään itsensä puettuna toisten tavoin, elämään ja puhumaan toisten tavoin; ja nyt, jos taasen vanha varustus päälle pantaisiin, on se naurunalaista, eivätkä ihmiset luule muuta kuin, että se on pilan vuoksi asetettu naamio. Mutta vielä siihen aikaan kuin meidän kertomuksemme sijaitsee, eli siellä usioita, jotka eivät olleet muotoansa muuttaneet, vaan olivat vanhoillaan, ja varmaa on, että nämät vielä elävät kansan suussa "Kreivi vainajan" nimellä ja heistä puhutaan kunnioituksella, sillä ne olivat menneen ajan jäännöksiä, vaan eivät mitään ilvenäytteliöitä, jotka pukeutuvat hylättyihin vaatteisin.
Tuo vanha kreivi oli sellainen, hienosti sivistynyt mies, ei taidon laveuden, vaan elämän käsityksen kautta, tiesi hän, mitä hän tiesi; hänen päänsä ei ollut pyhän jäännös arkkunen, jossa taito oli suljettuna ja pimeydessä, vaan se oli selvä, sukkela, valosa ja järjestetty, niin että jokaisella asialla oli paikkansa ja aina käsillä. Hän ei ollut koskaan rykymentissänsä eikä maatilallansa tavannut vastusta; hän ei ollut koskaan itse sekaantunut politiikiin, eikä hän koskaan ollut huomannut tulleensa suorastaan loukatuksi, eikä siis hän tietänyt tosiaankaan itse oliko hän syntynyt ylimysvaltaiseksi, hän ei tietänyt, että hän omaistensa joukossa kulki kuni joutsen ankkojen seassa kaula pitkällä ja loistavine siipine.
Äkkiä kääntyi hän huoneesen päin ja hairasteli silmillänsä esi-isien pitkää riviä: se oli varsin täynnä — oma kuvansa lopetti rivin, siinä ei ollut tilaa useammalla.