— Niin, eno, Akseli tulee tänne, hän tulee tänäpänä.
— Veljesi?
— Niin, hyvä eno, minä olen pyytänyt häntä niin kovin ja sanonut, ett'ei eno ollenkaan ollut hänelle vihainen; sitäpaitsi ovat Akseli ja Frans nyt ystävät, he tulevat yhdessä.
Kreivin kasvot synkistyivät. — Tyttöseni, minä en ole vihainen Akselille, en ole koskaan ollutkaan; mutta jotakin täytyy tehdä muodon vuoksi, lapseni; ei sopinut minun myöntää Frans'in väärin tehneen.
— Mutta eikö hänessä sentään ollut vääryys? — kysyi Emma.
— Oli, en voi kieltää, hän teki hyvin väärin ja oli vähällä saattaa hyvän perheen onnettomaksi ajattelemattomuutensa kautta. Jumalan kiitos, että kaikki on käynyt hyvin.
— Niin, Jumalalle olkoon kiitos! Mutta, hyvä eno, olkaa nyt iloisen näköinen, kuni tavallisesti, niin hyvä kuni tavallisesti … tehkää niin, niin tulee Emma niin iloiseksi, myöskin Akseli ja Frans.
— Niin, hyvä lapseni, olenhan minä iloinen. Mutta sanos minulle eräs asia… Sano vilpittömästi.
— Saanko luvan kaataa kuppinne täyteen, hyvä eno? — keskeytti tyttö vähän punehtuen.
— Kyllä, lapseni; mutta sano minulle suoraan, naiset ovat aina todellisia kahvikupin ääressä, niinkuin miehet lasin ääressä…