— Niin, äkseerauta komppaniaasi kuni parhain taidat, mutta pidä järjestys kaikella muotoa, — nauroi eno, suudellen tyttöä kaulalle. — Minä olisin tahtonut nähdä sinä hovineitsinä kuningas ja kuningatar vainajan hovissa … sinä olisit verevillä poskillasi…
— Ollut kuni pioni valko-vuokkojen joukossa, — sanoi Emma niiaten.
* * * * *
— Ajetaan, sillalla jyrisee, — huusi Emma juosten akkunaan. — Ei, nähkääs eno, tuolla he tulevat.
— Mennään heitä vastaan ottamaan, — sanoi kreivi ja he menivät yhdessä.
Vaunut seisahtuivat portaitten luo ja kaksi nuorta miestä hyppäsi ulos.
Toinen heistä oli nuori kreivi, sukukartanon-omistaja.
— Hyvää päivää, isä kulta! — sanoi hän lähestyen isäänsä tervehtimään. — No, kas Emma! Näes vaan, kaunis kuni ruusu. Tuo on Akseli, tunnetko taasen veljeäsi?
Emma seisoi hämmästyneenä, hän ei ollut nähnyt veljeänsä, sittenkuin pienenä poikana, ja nyt oli hän uljas mies, todellisella sotilas-muodolla.
Kreivi Frans loi silmänsä raukeasti ja huolettomasti ympärillensä.
— Täällä Valdemarsborg'issa on vallan samoin kuin ennenkin. Kuinka isä viihtyy täällä talonpoikais-maalla?