Kreivi Frans nauroi ja sanoi: — Kuuluu siltä, että me molemmat olemme eri aikakaudelta … minä en tahdo vastustaa isääni.
* * * * *
Sillä aikaa oli Akseli keskustellut sisarensa kanssa. He tulivat nyt vasta, monta vuotta erillänsä oltua, tutuiksi, nuot molemmat köyhät lapset, sillä kreivin sisar, heidän äitinsä, oli ollut naimisissa köyhän, aatelittoman kapteinin kanssa, ja Emma oli siis vaan eräs mamselli Ernberg, ilman sukuperää ja ilman minkään omaisuuden vaatimusta. Sama oli hänen veljensä laita. Molempien tuli kuitenkin kiittää vanhaa kreiviä kasvatuksestansa, mutta mitään perintöä heillä ei ollut toivottavana, ei edes lahjaakaan.
Vanha kreivi oli yksi niistä, jotka eivät koskaan tahdo näyttää hyväntekijän roolia; mutta joka aina antoi toisten nauttia oikeutta ja piti itselleen vähimmän. Hänen väkensä voi siis, kuni poika muistutti, melkein liiankin hyvin, he tasasivat tosin hyvin vähän omastansa isännällensä, mutta sentähden nauttikin hän ani harvalta kiitosta. Vaaditaan jonkinlaista sukkeluutta tullaksensa kunnioitetuksi hyväntekijänä; vähäinen summa saattaa olla kylliksi auttamaan muutamia köyhiä leskiä, puettamaan muutamia alastomia lapsia ja antamaan myötäjäisiä muutamille tilustan köyhille morsiuspareille; mutta näistä lahjoista saadaan ylistystä, kunniaa ja kiitosta; mutta jos, kuni vanha kreivikin, laittaa niin, että siellä ei löydy yhtäkään tuiki köyhää leskeä, vielä vähemmin alastomia lapsia ja tarvitsevia morsius-paria tilalla, niin koko järjestäminen maksaa verraten enempi eikä tuota se sentään likimainkaan niin paljon kiitollisuutta. Kansa pitää silloin tilaansa jotenkin luonnollisena ja tavallisena ja he kiittävät yhtävähän tuota hyvää isäntää, kuin ihmiset kiittävät tuota hyvää Jumalaa sen edestä kuin hän antoi. Jumala ei anna vaski-rumpuilla eikä torvilla ilmoittaa, että hän suvaitsee antaa jyviä ja siemeniä, vaan antaa ne aivan hiljaisesti kasvaa tähässä — ja harvat häntä kiittävät.
Niin tapahtui kreivillekin; ei kellään ollut pahaa laisinkaan hänestä sanottavana, hän oli hyvänluontoinen isäntä, se oli selvää, mutta kukaan ei tullut siihen mieleen, että hän oli tavattoman jalo isäntä, ja niitten joukossa, jotka eivät sitä ajatelleet, oli hän itse.
Ne, jotka parhain huomasivat hänen arvonsa, olivat nuo molemmat sisarukset, jotka melkein jumaloitsivat häntä. Hän tarvitsikin todellakin jonkun, joka hartaasti pitäisi hänestä; sillä pojassa oli hänellä pikemmin vihollinen kuin ystävä ja alustalaisissansa ihmisiä, jotka eivät heijastaneet tilaansa eivätkä edes katselleetkaan, että se saattaisi olla toisinkin, sillä Valdemarsborg'illa oli aina ollut hyvät kontrahdit — se oli sellainen pilkku, että siellä oli hyvät kontrahdit, ja sillä oli tuo juttu loppunut.
Muutama päivä sen jälkeen kokoontuivat metsästys-ystävät; heistä ei juuri kukaan ollut vanhalle kreiville mieluinen, eikä kukaan ollutkaan tullut sinne muuta kuin vaan huvia varten. Nyt metsästettiin ja kestättiin parhaalla tavalla, ja ainoa, joka koko seurasta pysyi ukon luona, oli Akseli, Emman veli. Tämä oli eräänä päivänä kotona, kun toiset menivät metsälle.
— Frans on vaan yhtäläinen, — lausui ukko; minä luulin hänen voivan koota Euroopassa varastoa, jota hän ei kotona näy tahtovan koota.
Akseli vaikeni.
— Sinä olet kulkenut omaa tietäsi, Akseli; miks'et sinä seurannut
Frans'ia.