— Minä pyysin nähdä kirjeet; ne olivat kaikki omistetut Vallköping ja Hagetorp; naisen käsialaa … minä vaalenin. Minä en nähnyt mitään keinoa pelastaakseni tytön mainetta, sittenkään jos historia olisi ollut valheellinenkin … minä uskoin sitä; mutta Frans oli ollut poissa jonkun ajan ja hän sanoi olleensa Hagetorp'issa. kirjeet sisälsivätkin asioita, jotka todistivat, että se, joka ne oli kirjoittanut, tunsi paikkakunnan, ja ne olivat selvin kirjoitetut Fransille ja joskus sellaisella äänellä, että se pisti minun sydäntäni.
"Ja kaikki nämä kirjeet olet sinä saanut?" kysyin minä. (Niitä oli kahdeksan, kun ne noukittiin kokoon toverien taskuista).
— Niin, hyvä ystäväni: niin, minä arvelen niitten olevan sinun ihaillultasi, vaikk'en minä tunne hänen käsialaansa. Kuitenkin niin, näetkös, ett'ei ainoastaan Akseli Ernberg ole se, joka voi miellyttää tyttöä, tuota pientä, näppärää mamsellia Maria.
"Ja olet kai vastannut?
"Kuinkas muuten.
"Tietääkö hänen isänsä siitä?
"Ei … ei, se on selvää, ett'ei isää vihitä semmoisen.
"Minä julistan, — sanoin minä raivossani, sinut, Frans Olivesköld, hyväntekijäni ainoan pojan konnaksi, joka siten saattaa kavaltaa tytön luottamusta, jos kohta hän onkin ollut niin heikko että…
"Hyvät herrat, te kuulette, mitä serkkuni suvaitsee lausua — sanoi
Frans; — me muistanemme sen.
"Minun seuralaiseni hilasivat minut ulos… Jumala tiesi, kuinka se olisi päättynyt, sillä minun vereni kiehui. He nauroivat rajusti, kun minä vietiin pois".