Kapteni pani kupin pois ja tarttui vaimonsa käteen.
— Niin Hetaseni, Jumalan avullahan käy kaikki hyvin tässä maailmassa, vaikk'ei kävisikään niinkuin me tahdomme.
Samassa aukeni ovi ja Göthilda astui sisään. Tämä hento olento oli noin kahdentoista vuotias, sillä oli suuret, kirkkaat ja puhtaan siniset silmät ja iho niin hieno, ja niin kirkas kuin valkean orjantappuran sisimmät terälehdet keväällä ovat, mutta kasvoilla loisti punainen ruusu, hieno haihtunut, ikäänkuin kylmä tuulen vihma olisi sen sinne ajanut — ja sellaisia ruusuja puhaltaa kuoleman tuuli pian poskelle.
— Hyvää huomenta isä ja äiti! — sanoi Göthilda, mennen hitaasti lattian yli, — hyvää huomenta! Ah! joll'en minä vaan hengästyisi, kun minä kävelen, — sanoi hän hymyillen.
Maria otti häntä kädestä ja talutti hänet vanhempiensa luo.
— Kuinka on laitasi. Göthilda!
— Hyvin, isä kulta … minä olen paljon parempi, sanoi hän, huomatessansa saaneensa merkin äidiltänsä; sillä he olivat sopineet niin, että he kumpikin muka olisivat voimakkaita, eivätkä he surettaisi isää, vaikka he kumpikin tiesivät, että asian laita oli huono.
Kaptenska tarjosi lämmintä maitoa Göthildalle, sillä hän ei saanut juoda kahvia, ja keskustelu kääntyi paremmalle tolalle.
Kapteeni puhui metsästyksestä ja kuinka hän kaksi tuntia sitten oli seisonut Högrödjassa ja kuullut koirain liitelevän sinne ja tänne, kunnes he viimein löysivät ja ajoivat Jössin pyssyn kantaman päähän. Maria oli sill'aikaa kuiskutellut Göthildan kanssa, joka hymyili ja näkyi päättävän jostakin tärkeästä asiasta. Vihdoin lopetti kapteeni kertomuksensa näillä sanoilla:
— Niin se kävi, mutta niin paljon minä sanon vaan: tänään makaan minä päivällis-unta, ja sitten asetumme me kaikki paraatiin Berndt'iä vastaanottamaan.