Kreivi Frans otti net vastaan, ei hämmästymättä, sillä hänellä oli yksi ja toinen asia, joita ei hän mieluisasti tahtonut isän tietoon; mutta hän tyyntyi, kuin hän näki täti Julianan käsialan.
— Suvaitseeko isä, että minä luen ääneen … onko se ehkä tarkotus? — lausui hän tahallisella, huolivalla äänellänsä.
— Niin, lue … lue ääneesi, Frans!
"Hyvä lankoni! Minä tiedän, että te ette ole saattanut kärsiä minua, että te ehkä vastahakoisesti otatte tämän kälynne kirjeen vastaan. Mutta se on ihmiseltä, joka, teidän tätä lukeissa, jo on Jumalan tuomion edessä. — Hänen on tuomio, hyvä lanko, eikä teidän. Minä tunnustan, että minä olen menetellyt voitonhaluisesti, loukatusta itserakkaudesta — minä olen tehnyt pahoin.
"Jos te muistatte tuon ajan, jolloin te kävitte vanhempieni luona, muistatte varmaan minutkin. Te ette suinkaan tietänyt — mutta minä rakastin teitä kaikella sillä tulella, josta vaimon sydän on voimakas; te valitsitte kuitenkin minun sisareni. Hän oli hyvänluontoinen, yksinkertainen minuun verraten — mutta hän oli se, joka sopisi tulla naimisiin Valdemarsborg'in sukukartanon omistajan kanssa. No hyvä — teidän vaalinne oli tehty. Minä rupesin silloin vihaamaan teitä; mutta kun en minä saanut teitä omakseni, tahdoin minä kumminkin voittaa niin paljon kuin minä taisin sisareni onnesta ja samalla kiusata teitä, kostaa teille. Se onnistui aika ajalta sillä, eitä minä kylvin epäluulon siemeniä sisareni sieluun — te ette, niinkuin minä toivoin ollut onnellinen vaimonne kanssa.
"Te matkustitte Ranskaan; sisareni muutti tänne Utå'hon — tuo tapahtui vasten tahtoanne; mutta minä tahdoin niin ja minä voitin. Te olitte poissa ja puoli vuotta poissa menonne jälkeen syntyi poikanne Frans".
— Asia alkaa todellakin liikuttaa minua; — sanoi Frans nauraen.
(Jatkaen lukuansa): "Minun mielihaluni oli, että syntyisi miespuolinen sukukartanon omistaja Valdemarsborg'iin; minä voisin silloin, jos minä saisin valtaa hänen kasvatuksessansa, aina johdattaa niin, että minulla olisi hyötyä sukulaisuudesta, sittenkin kuin sekä te että minun sisareni olisitte kuolleet. Tässä näette nyt minun ajatukseni. — Minun sisareni oli kipeänä vaarallisessa poltossa, silloin kuin hän synnytti lapsensa, hän oli silloin tainnuksissa ja useoita päiviä sen jälkeen, — kyllin siinä, hän ei tietänyt, että hänen lapsensa oli tyttö — ja kuollut, ilman että hän koskaan oli hengittänyt…"
— Mitä? Mitä? mitä on tämä? — kysyi Frans, syösten ylös.
— Missä on rohkeutesi, Frans? — kysyi kreivi kylmästi, mutta sortuneella äänellä.