— Kyllä, rakas Matti, minä tahdon … kas niin, anna minun koittaa.
Kauan kiisteltyänsä sai hän koittaa. Se on selvää, että se kävi huonosti; mutta työ näkyi huvittavan tuota nuorta miestä.
— Hi hi … kas vaan! Kyllä näkyy, että armollinen kreivi jaksaa … hän nostaa sahroja kuin jos ne olisivat kalikoita… No niin, ei haittaa mitään, kyllä minä kynnän jälkenne, niin ettei tuo mitään haittaa, vaikka sahrat hiukan luisuvatkin; muuten niin armollinen kreivi … toruu, toruu, toruu… huis! Minä luulin kärkien tulevan hulluiksi… Kas niin, antaa mennä vähän oikealle päin.
— Oikealle päin?
— Niin, tiedän mä, näin, tiedän mä.
— Vai niin, se on hyvä, nyt minä ymmärrän.
Nuori kreivi ajoi niin kauan kuin hän jaksoi ja hän meni terveempänä ja iloisempana kotiin, mutta ruumiiltansa väsyneenä.
Tullessansa kotiin, tapasi hän vanhan kreivin, joka hymyili, sanoen: — sinä olet kyntänyt, Frans; se on hyvä liikunto.
— Liikunto? Ei, minä aion todenperästä oppia sitä; sillä jos minulla olisi maanviljelys, niin…
— Oikein, Frans, se on oikein.