Vanhus otti esille heti muutamia papereita pulpetistansa.
— Tämä on kopia itse testamentista, joka sisältää tuon tavallisen, eli että Valdemarsborg pitää säilytettämän Olivesköldin suvussa ja lankeeman pojalle isän jälkeen — kuitenkin, lapseksi-otto ei kelpaa — sekä että kartanoa ei koskaan peritä naispuoliselta haaralta eikä heidän perillisiltänsä. Tämä on itse sukukartanon kirjeen sisältö, johon on liitetty useita lisäyksiä, niinkuin että kaikkien sukukartanon omistajien kuvat pitää asetettaman saliin ensimäisenä vuotena, kartanon haltuun saatuansa, että meidän sukuhautamme pitää yhä pidettämän, net siellä riippuvat liput hyvin hoidettaman ja varustettaman uusilla tangoilla, kuin vanhat ovat mädänneet, että vaakunat uudestaan maalattaisi, ynnä monta muuta hyvin turhamaista sääntöä.
"Millä tavoin pitää meneteltämän, sittenkuin suku on sammunut miespuolelta, ei ole sukukartano-kirjeessä nähtävänä, vaan viitataan siihen, mitä on säädetty eräässä asiakirjassa, joka on liitettynä suljetussa käärepäällyksessä.
"Minä näin nuorena ollessani Svean hovi-oikeudessa itse pääkirjan pergamentilla ja tuon salaisen mytyn; se oli varustettu vanhan kenraalin, valtiomarskin Oxenstiernan ja hovioikeuden sinetillä. Mitä se sisältää, sitä en minä tiedän".
— Minä en tiedä mistä tuo tuli, — jatkoi Frans, — mutta kun minä luulin olevani perillinen, pidin minä selittämätöntä ylenkatselajia niin kutsuttua esi-isääni kohtaan. Hänen tylyt kasvonsa, tuo matala, leveä, yksipäinen otsa, ankara suunmuoto, tuo ylpeä kasvojen luonto eivät miellyttäneet minua ja kuka tiesikin, että tämä itsekkyys, joka tahtoo mennä ja todellakin menee vuosisatojen läpi, tämä koetus suvun ylläpitämisessä huolimatta mistään tapauksista, ja pitää yllä sitä rahoilla, teki tuon vanhuksen ylenkatsottavaksi silmissäni. Sanokaa minulle kuitenkin nyt minkälainen ihminen hän oli — kenraali, se on hyvä; mutta tiedättekö te vielä muuta, isäni?
— Vanha kreivi, kenraali Olivesköld, esi-isäni, eli Kustaa suuren aikana; hän oli yksi niitä miehiä, jotka urhoollisuudella ja miehuudella kohosivat arvoaskelittain. Hän alkoi palvella numerossa Itä-Göthan rykymentissä, talosta, jonka nimi oli Oliveberg, ja häntä kutsuttiin siis Oliv — se oli hänen sotamies-nimensä. Kolmenkymmenen vuotiaan sodan aikana nousi hän arvossa ja sen lopussa tuli hänestä kenraali. Hän oli, niinkuin toisetkin sankarit tällä ajalla, katsonut eteensä ja oli, kun hän vihdoinkin oli kyllästynyt kunniaan, vieläpä kohta elämäänkin, sangen rikas. Hän erosi kuningatar Kristiinan noustua hallitusistuimelle; hänestä tuli hänen pahin vastustajansa, sillä hän suojeli oppia ja älyä — kahta asiaa, joita hän ei saattanut kärsiä — ja hän antoi vapaasuku-arvon lemmitty-joukollensa ja, niinkuin ukko eräässä kirjeessänsä lausuu, "lautasen nuolijoille"; ja tämä näkyi haavoittaneen häntä syvimmin — ei senvuoksi, että hän itse kuului aateliluokkaan, sillä niitten kera ei hän koskaan ollut yhtynyt, vaan senvuoksi että hän, kuni hän sanoikin, "että hän, säästämättä miehuuttansa, henkeänsä ja vertansa kuninkaallisen Majesteetin ja Ruotsinmaan hyödyksi, oli ansainnut muutakin, kuin että hän asetettaisiin 'lautasten nuolijain ja neulamestarien joukkoon'.
"Ettei hänen sukunsa sammuisi, niin nai hän vanhoina päivinänsä ja sai pojan, joka sai nimen Feliks.
"Tämä nimi kuuluu jotenkin latinalaiselta, ja ukko oli huonolla kannalla latinan puolesta; vaan se oli kuitenkin saanut rakkaan soinnun hänen korvissansa.
"Juuri silloin kuin Ruotsalaiset suuren Kustaa Adolfin kaatumisen ja Nördlingen tappelun jälkeen olivat arveluttavassa tilassa, lähti silloinen eversti Olivesköld kerran varsin umpimähkään rykmenttinensä seikkailuihin. Hänen onnistui kumminkin saada eräs ruuti- ja muonakuormasto kynsiinsä, niin että vihollisen ampumavarain ja ruan puutteessa täytyi jättää asemansa, joka muuten oli niin luja, ettei Ruotsalaisten silloinen voima olisi voinut sitä valloittaa. Hänen ilmoittaessansa tästä valtiokanslerille, vastasi tämä:
"'Teidän tulee tosiaankin tästä lähin ottaa nimeksenne 'Feliks' sen jalon teon muistoksi, joka teillä oli vihollisten kanssa; ja jonka puolesta minä suuresti teitä onnittelen'.