"Tämä oli se teko, jonka vanha kenraali tahtoi ikuistaa kutsumalla poikaansa Feliks'iksi (= onnellinen), ja aina sitten on tuo luultu perillinen saanut tämän nimen".
— Niin, minullakin on se, — huokaili Frans, — mutta kohtalo on tahtonut ett'en minä koskaan ole käyttänyt sitä.
— Sinä saatat lukea perustus-kirjeen.
— En, isäni, se ei kuulu minuun.
— Ei … mutta Frans, Jumalalle kuitenkin kiitos siitä, mitä on tapahtunut! Minä kuolen ennemmin lapsettomana kuin että jättäisin jälkeeni sellaisen pojan, kuin sinusta olisi tullut… Jumalan tiet ovat ihmeelliset, mutta armollinen on hän rangaistessansa.
— Niin, isäni; ihmeellistä kyllä, tunnen minä itseni nyt onnellisemmaksi kuin ennen, onnen päivinäni, silloin oli aina jotakin, jota en minä saattanut tyydyttää, jotakin, jota minä toivoin … mutta en minä tietänyt mitä se oli. Kaikkein katkerinta oli se ylenkatse, mikä minussa oli naisia kohtaan … sen on Emma puhaltanut pois hengellänsä; minä olen vain yhden ainoan kerran uskonut naisellista olentoa, ja heti, ensi kerran kuin minä tarvitsin ystävätä, kohteli hän minua pelastaen, lepyttäen ja vapauttaen.
— Niin, niin, Frans, se, joka ei ymmärrä, mikä nainen on, on sokean kaltainen, jolle kerrottiin taivaan-sinisen taivaan ihanuudesta. "Kyllä, minä sen ymmärrän", sanoi hän, "se maistuu hyvältä". — Ei, ei, se ei maistu miltään. — "Niin, kyllä minä nyt ymmärrän. Se haisee kuni jasmini". — Ei, ei. — "Vai niin, se on sitten pehmeä kuni sametti".
"Se, rakas Frans, joka ei tiedä, että nainen on se, joka kokoo sydämeen meidän onnemme, kunniamme, toivojemme pirstaantuneet säteet, ja antaa net takaisin meille, muodostuneina yhdeksi ainoaksi kuvaksi; se, joka ei ymmärrä, että hän on se, joka kuitenkin lopullisesti ottaa meidät vastaan satamassa — kodin rauhassa — vaan luulee, että hän on joku lemmen haltijatar, kaunis esine tai välttämätön pahe; hän on kadottanut sielunsa tunteet, eivätkä net parane muulla kuin kiduttavalla operationilla, sellaisella, joka saattaa ottaa pois kaiken hänen näköpiiristänsä".
— Ja teidän aikeenne, isäni? — kysyi Frans.
— Minulla ei ole vielä mitään aikeita. Toivokaamme, että minä elän muutamia vuosia vielä… Ja kuitenkin, Frans, tulkoon sinusta mies puolestasi, kehitä luontoasi, perusta omalle pohjalle. Ja Jumalalle olkoon kiitos, niin paljon on minulla, että sinulla on turva ja jotakin millä aloitat. Muuten, anna Jumalan pitää huoli kaikesta muusta.