— Niin, isäni … mutta teidän ei tule minun tähteni unhoittaa Akselia ja Emmaa. Jos minä olisin jäänyt siksi kuin olin, niin olisivat he…
— Aivan oikein, — sanoi kreivi tyytyväisesti hymyillen; minä aionkin jakaa tavarani. Sinä et saa enempää kuin hekään. Siis ei tule mitään rikkauksia kysymykseen, ja sitä paitsi, Frans, — lisäsi hän, taputtaen poikaansa olaalle, — sitäpaitsi niin ovat minun alustalaiseni vallan hyvissä voimissa…
— Hiljaa, hiljaa, isäni! — huusi Frans; — nyt olen minä itse koittanut heidän työtänsä enkä sano siitä enää sanaakaan.
— Näetkös, Frans, kuinka hyvä on kuitenkin itsekin koittaa maailmaa…
Kuinka kaikki silloin tasaantuu ja tulee oikein jaetuksi.
VALLASVÄKI BLOMROS.
Joka sunnuntai aamupuolisena, huolimatta ilmasta, oliko se kaunis vai ruma, nähtiin eräs pariskunta kulkevan Jaakopin kirkkoon Tukholmassa. Heidän seurassansa nähtiin aina tyttö, soma ja hieno kuni keijäinen, ja niin kaunis, että nuoret herrat asettuivat aina niin, että he saattoivat häntä silmäillä ja, sittenkuin hän oli kadonnut, sanoo toinen toisellensa: "saakelin kaunis vunukka … oikein pieni paholainen… Kauniit jalat … varsin sievä nenä … pyöreät huulet"; ynnä muuta, jollei siellä heidän joukossansa ollut mitään älyniekkaa, silloin aina myös sai kuulla pari kokkasanaa, kuinka paljon niiden synnyttäminen joskus maksoikin.
Tuo pariskunta oli vallasväki Blomros, joilla oli pieni huoneensa Åland nimisessä solukassa.
Aloittaaksemme sillä, joka on asianomainen, mainittakoon, että rouva oli oikeastaan niin kutsuttu hatturouva, se on, hän teki vaimoväen hattuja sekä elätti sillä perhettä, herra Blomros taasen oli ollut jonkunlainen notarius ja silloin tällöin kirjoitti hän asianomaisille, oli jonkunlainen asioitsija ja niin edespäin.
Rouva Blomros oli suuri, jokseenkin vanha henkilö, puettuna raitavaan silkkisarkakaapuun, uusimman kuosin mukaan kukitettu hattu päässä ja oiva puuhkio käsissä, joka oli mäyrännahkainen, jota hän ylpeästi kantoi edessänsä. Mies sitävastoin oli pieni varreltansa "ympärileikatussa heiluviitassa", joka riippui hänen yllänsä luonnollisissa laskoksissa, jonkavuoksi notarius matkan päästä näytti peltin nyöristä vapaalta, alituisesti liikkuvalta tupsulta.
Häntä kutsuivat net, jotka hänet usein näkivät varsin yksinkertaisesti "Tupsuksi", kuni rouva Blomros, katsoen hänen sotaisaan muotoonsa, oli leikinlyöjiltä saanut nimen "Rynnäkkökypäri". Ja tuo sievä tyttö? Epäilemättä vanhuksien tytär, vaikka, Jumala sen tietää, hän ei ollut heidän näköisensä. Kuitenkin meni hän (ja useimmat ihmiset eivät olleet nähneet häntä muuta kuin kirkkoon mennessä ja sieltä palatessa) meni hän ja häntä pidettiin vanhuksien tyttärenä eli jonakin sinnepäin, eikä kukaan pitänyt juuri väliä sen tiedustelemisesta, sillä hän asui liian monta porrasta ylöspäin, että joku olisi nähnyt vaivan etsiä missä se oikeastaan oli.