Kun katsotaan kuinka luonnonlahjoja silvotaan, hävitetään ja muutetaan ainoastaan sen vuoksi, ett'ei isä saata antaa poikansa oppia tahi tämä opetus on nurinpuolinen ja surkuteltava; kun katsotaan kuinka tuhansittain hyviä siemeniä mullitetaan liian syvälle maahan ja rikkaruoho, joka anastaa pinnan, kasvaa rehevästi kukkapenkereellä, niin täytyy toivoa toisia aikoja ja toista maanlaatua ja ilmaa, joka voi vaurastuttaa kaiken tuon hyvän, jonka täällä täytyy uinahdella ilman puutteessa.
TEHTAAN-ISÄNTÄ ANTON VAPAAHERRATTARINENSA.
Oli kylmä talvi-aamu. Kello ei saattanut olla enempää kuin noin kaksitoista aamulla. Tämä lause kuuluu jotenkin kummalliselta; mutta jo lapsena opin minä, että ottaisi sen tavan mihin menee, ja nyt astumme me erääsen pieneen salonkiin tehtaan-isäntä Antonin luona Tukholmassa, sangen rikas mies, jolla oli suuri talo Hallituskadulla, viistosti vastapäätä — yhtä kaikki mitä, minä en tahdo tarkkaan osoittaa taloa.
Tuossa pienessä eli niin kutsutussa viheriässä salongissa huomaamme me lähinnä ovea erään kakadun, kiipien tangollansa ja sillä on suu auki ja puoleksi kohotetut siivet, joka tervehtii sisään-astuvaa kirkunalla, joka on soveliasta takamaalla, vaan ei salongissa.
Tuokempana kahvipöydän ääressä istuu kaksi naista, tuo toinen on vanhempi nainen nuorehkolla ulkomuodolla, ja tuo toinen on tyttö, joka on tuon vanhemman näköinen, niin paljon kuin hiljan täysi puhjenta on kukan muotoinen, joka on kadottamaisillansa muutamia lehtiä.
Tuo vanhempi oli vapaaherratar Anton ja tyttö hänen tyttärensä ensi naimisesta.
Anton on tosiaankin varsin aateliton nimi; mutta tämä ei haittaa kuitenkaan rouvaa kutsuttaa itseänsä vapaaherrattareksi. On jotakin perittäväisyydessä, joka vaimonpuolella ilmasee kaikkea mahdollista hävinnön lajia. Sellaista etuoikeutta ei saata koskaan tuhlata, aatelista kilpeä saattaa yhtä vähän soentaa, kuin neekerin saattaa pestä valkeaksi. Siinä kyllä, vapaaherratar oli tosiaankin mennyt naimisiin vallan aatelittoman miehen kanssa, mutta hän kohoitti hänet arvoon, ja siis pantiin suur'aatelinen nimi hänen nimensä eteen, merkiksi, ett'ei se alusta ollut kylläksi hyvä tuolle uudelle yhdistykselle.
Tehtaan-isäntä Anton oli leskimies, kuin hän nai samoin leskirouva vapaaherratar Grünewald'in, syntyänsä vapaaherratar Detlovsky.
— No, Attalie lintuseni, — alkoi vapaaherratar, — oletko sinä saanut mitään toimeen oppilainesi?
— Ah, äiti! — huokaili tyttö, hymyilevänä, — se ei tosiaankaan ole niin helppoa, kuin äiti luulee; sillä hän on varsin kauheasti itsepäinen ja luihu sitten, niin että häntä tuskin saa puhumaan.