— Mutta hän on sellainen tuulihullu.
— Tuulihullu, sellainen oli isä vainajasikin, hän oli raju tuulihullu ja sitäpaitsi köyhä, mutta hänellä oli kuitenkin nimi, kuului. Tiedätkös, lapseni, se oli sinun tähtesi kuin minä menin naimisiin kunniallisen Antoniini kanssa; minä saatoin sitten nähdä ihmisiä korkeimmista luokista; minä ajattelin, että minun Attalieni olisi…
— Ah, äiti, tiedetäänhän se, ett'en minä ole rikas, vaan päinvastoin.
— Mutta mieltymys, Attalie lintuseni… Eikös Anton rakastunut minuun, niin vanha kuin olin? No, tuo kreivi…
— On varsin kadonnut. Eräs hänen lähemmistä ystävistänsä, nuori Gyllensvingel, kertoi minulle eräänä päivänä, että hän … kreivi Frans, tarkoitan minä … on tullut filosofiksi, heränneeksi, methotistiksi … niin, Jumala tiesi, jollei hänestä olisi tullut kveekari.
— Tuo muutos on ehkä tapahtunut sinun kauttasi.
— Jos minä ymmärsin nuorta Gyllensvingeliä, niin taitaa se olla eräs tyttö, joka…
— Tyttö?
— Niin, eräs hänen orpanansa. Hän kuuluu olevan varsin kaunis, sillä minun kertojani oli tuolla alaalla Valdemarsborg'issa, niinkuin talonpojat taitavat kutsua kartanoa, kesällä metsästämässä muutamia päiviä, ja silloin näki hän henkilön.
— Mitä vielä?