Nosta ja kannata, kauaksi vie,
luomisen leimu, sä voimista suurin!
Taivasten taaksekin hengen on tie,
luovinta maahan on juuttua juurin.
Ihminen, kuulkosi läheltä ja kaukoa:
valkeus valtaamasta ei taukoa,
sointuos kaikkeussoittoon!
Sitä, joka hehkuna helottaa,
ei ajan yö voi pelottaa.
Sammua? — suloista valon ompi voittoon!
JÄRKI, TUNNE JA TAHTO.
Järki:
Maan mantere, esiaurana maan kärki.
Tunne:
Meri määrätön, ylös yltävä, jos kunne.
Tahto:
Saa sinnemmä kuin manteren pisin mahto
käy kauemma kuin valtavan meren vahto,
on taivas. — Elon taistojen vaivaan
vain tahto voi tehdä korkean taivaan.
III
KELLOT SOIVAT.
Rauman oivat
kirkonkellot
soivat, soivat
ja huminoivat,
kumpuillen kuin taivahan sellot.
Vaikenee jo vaikeroivat
karjan-, kurjenkellot.
Autuaina ailakoivat
kummut, nummet, pellot.
Tuntehet nyyhkiväisen mellot
mielehen vellot,
hyminä, jonka kirkonkellot
lentohon loivat,
kuultaviini kauas toivat,
vanhan luostarkirkon kellot,
kaukomatkain taakse soivat.