Soinnut mielen angervoivat,
soinnut sielun aateloivat.
Oivat
Rauman kirkonkellot
soivat,
oi, kuin taivahan sellot.
VARJOJA.
Hattarat lännestä käy, tuo Pohjanlahdelta viestit.
»Niemen nokalta» on tie,
minnekä, minnekä lie?
Ylitseni varjot ne pois päin metsikön latvoja liitää,
häipyvät, häipyvät niin
silmien siinnottomiin.
Maantien piennarta vain ypö yksin asteli nainen,
menijätä muuta ei näy;
kohtapa, kohta jo käy.
Sillan korvalla pylväs, se vartia Varsinais-Suomen,
maahansa meneviä vaan
tokkopa tarkkaakaan.
Nähnyt liioin lie hän varjoja matkaavaisten,
torkkuva vanhus tuo,
painuva pientaren luo.
Pylväsnä itsekin tässä ma pylvästä katson, katson.
Siitäkin silmään jää
vain sen vaipuva pää.