Vaivoja vaalien koska ja ken
voi tosi kelpoa saada ja suurta?
Ei, vaan uurastus intoinen,
tarmo ja tahto ne luovat sen
kaiken, mi kaunihin on perijuurta,
taivahan totta.
MEREHEN ASTI.
Alta hangen huhtikuisen
kirkas puronen pulppuaa.
Pilvivälkyt veessä ui sen,
solju kevättä kuuluttaa.
Kaikkialta,
maankin alta
juo se innon hekkumaa.
Vettä veljellistä kertyi,
muodostui jo vuolas vuo.
Suunta selvis, mieli mertyi,
merehen vietti virta tuo.
Maita raatoi,
puita kaatoi,
vapautensa vaati luo.
Kautta laaksoin, kumpuin kulki,
yhtyi vierivirtoihin.
Estehet kun uoman sulki,
vyöryi puhki pärske'in.
Voittoisasti
merehen asti
riensi hengin hehkuvin.
SNELLMANIN SEURASSA.
Ken ponnistaa,
sen onnistaa,
hän luonnonki lannistaa.
Ei vuorta se väistä,
ei kuohuja kaarta,
sitä myrskyt ei murjo,
ei valkeat vaarra.
Ken ponnistaa,
sen onnistaa,
hän luottehet lannistaa.
Ei kalveta kalpa,
ei valtojen värjy,
sitä järkytä joukon
ei äyskein ärjy.
Ken ponnistaa,
sen onnistaa,
hän Luojalta lennon saa.
Ei turmia tunne,
mene kuoloa kohti:
Yli unholan uoman
hän juoksunsa johti.