* * * * *
Kun seuraavana aamuna, hyvin levottomasti nukuttuani heräsin, olin kuin noiduttu kuningas »Tuhannessa ja yhdessä yössä». Ruumiini alaosa ei tosin ollut mustaa marmoria, mutta sen sijaan raskasta lyijyä. Ja ennen iltaa sairastuin vuoteen omaksi. Lääkäri selitti minun vilustuneen; se mahtoi tapahtua, kun hikisenä läksin ilman päällysvaatteita ajamaan kaupunkiin. Sain ankaran kuumeen, joka pari viikkoa piti minut seinien sisäpuolella.
Kun terveeksi tultuani jälleen läksin ulos, olivat ensimäiset ihmiset, jotka kohtasin, Anna ja Riekki — kävellen käsikoukussa! Maailma musteni silmissäni, mutta ponnistaen kaikki tahdonvoimani saatoin kumminkin mennä heitä onnittelemaan. Sen muistan, että ääneni oli silloin käheä; sanat tahtoivat väkisinkin kurkkuun takertua. Riekin kasvoissa olin huomaavinani jonkinlaisen pahan omantunnon ilmauksen, Anna taas näytti kylmältä ja ylpeältä.
Riekki oli osannut käyttää hyväkseen sairauttani. Taitavasti pannen liikkeelle kaikellaisia keksimiään juttuja, oli hän pikkukaupunkilaisten herkkäuskoisiin mieliin saanut luoduksi minusta kuvan, joka ei suinkaan ollut imarteleva. Varsinkin Annalle oli hän kertonut aivan kauheita asioita. Sitä hän ei olisi koskaan uskaltanut tehdä, jos olisin jalkeilla ollut. -Ja saatuaan Annan mielen käännetyksi minusta, kosi hän — millä menestyksellä, käynee jo edellisestä selville.
Kohta sen jälkeen loppui viransijaisuuteni, ja iloinen olin, kun pääsin lähtemään tuosta kirotusta kaupungista. Silloin päätin myöskin olla koskaan harjoittamatta urheilua, olipa se minkä nimellistä tahansa. Tähän saakka olen päätökseni pitänyt.
* * * * *
Useampia vuosia yllämainittujen tapausten jälkeen satuin matkallani samaan kaupunkiin. »Porvariklubissa» tapasin useita vanhoja tuttavia, niiden joukossa Riekin, joka näytti hyvin laihtuneelta ja ränsistyneeltä. Juteltiin siinä yhtä ja toista, mutta mitä pitemmälle ilta kului, sitä levottomammaksi tuli Riekki. Vihdoin kellon lyödessä kymmenen, kavahti hän pystyyn, sanoi kiireiset jäähyväiset ja seuraavassa silmänräpäyksessä näin hänen kantapäittensä vilahtavan ovessa.
»Mikä miehelle tuli?» kysyin kummastuneena.
Silloin sain kuulla, että jollei Riekki viimeistään kello 10 ole kotona, saa hän Annaltansa kotiripityksen, joka ei ole mikään salarippi, vaan kuuluu kadulle saakka.
Keijukaisesta on tullut syöjätär.