»Mitä sulia on asiana?» ärähti Jaska, näyttäen siltä kuin olisi miehen syönyt ja toista tekisi mieli.
»Eipä mitään erinomaista, isäntä kulta», vastasi Kulku-Kaisa lipevästi, astuen lähemmäksi ja hieroen käsiänsä. »Käväisin tässä juuri Mattilassa… ylpeätä isäntäväkeä… ei istumaankaan käsketty…»
»Hittoako se minua liikuttaa?» tiuskasi Jaska. »Laita luusi tuonne tuvan puolelle, en minä viitsi sinun lörpötyksiä kuunnella.»
»No, no, älkää nyt kiivastuko, isäntä kulta, menen heti… Siellä näin Hilmankin… puheli sulhasensa kanssa… oikein suuta antoivat, he, he, hee… Sanovathan ne teidänkin ajatelleen… mutta ei taida olla perää…»
»Sulhasensa? Mitä sanot?» huusi Jaska, hypähtäen seisaalleen.
»Niin, teidän renki-Mikon kanssa…» Ja nyt pääsi Kulku-Kaisan kieli valloilleen. Hän kertoi, kuinka hän tänä aamuna Mattilaan tullessaan oli kuullut ääniä halkovajan takaa, hiipinyt lähemmäksi ja nähnyt ja kuullut kaikki. Koska hän oli kuullut, että Alatalon isännällä oli aikeena kosia Hilmaa, oli hän rientänyt kertomaan asiasta, jotta isäntä voisi menetellä asianhaarain mukaan.
Kaisalla oli vihan kaunaa sekä Hilmaa että Mikkoa kohtaan, jotka kumpikin olivat hänelle monta kertaa osottaneet ylenkatsettansa, ja hän näki nyt salaisella vahingonilolla, kuinka Alatalon kasvoille nousi ankara vihan puna. »Nytpä olen keittänyt teille kuuman keiton», ajatteli hän, hykertäen käsiänsä.
Jaska käveli kotvasen aikaa edestakaisin. Sitten pysähtyi hän äkkiä Kaisan eteen ja tarttui lujasti hänen käsivarteensa. »Pane nyt mieleesi, mitä sanon», lausui hän ankaralla äänellä. »Tässä on sinulle viisi markkaa siitä, että- tulit asian ilmoittamaan. Mutta, auta armias, jos siitä kenellekään muulle hiiskut sanaakaan Silloin on sinun paras korjata luusi näiltä mailta. Tyttö ja talo on luvattu minulle, enkä suinkaan aio väistyä jonkun renkirahjuksen tieltä. Jo tänä päivänä saa Mikko lähtöpassin talosta.»
Kaisa lupasi pyhästi olla virkkamatta kenellekään asiasta. Nöyrästi kiitellen läksi hän sitten tiehensä, ilkeä hymy huulillaan.
Yksin jäätyään kiroili ja räiski Jaska hetken aikaa itsekseen. Se häntä varsinkin sapetti, että hänen oma renkinsä oli uskaltanut lähennellä tyttöä, jota hän piti melkein morsiamenaan. Hilman kanssa ei hän tosin vielä ollut suoranaisesti puhunut asiasta, mutta olihan hänellä isän suostumus. »Ehkäpä ei Hilma ole luullut minulla olevan todellisia aikeita», ajatteli hän sitten, »olisihan mahdotonta, että hän siinä tapauksessa Mikosta huolisi. Kaiketi hän vaan Mikon kanssa ilvehtii. Kaisa kyllä kertoi suutelemisesta, mutta hiisi tiesi, vaikka ämmä olisi valehdellut. Eihän se ensi kertaa olisi… Ahaa, nytpä tiedän! Asetun vahtimaan rannalle, jossa Kaisa sanoi heidän päättäneen tavata toisensa tänä iltana. Jos asiassa on perää, erotan Mikon jollakin tekosyyllä palveluksestani. Mattilan kanssa saamme sitten kyllä Hilman taivutetuksi.»