Tyttö nyökäytti päätään myöntävästi.
"Niin, arvasinhan sen — — ja kuitenkin —"
Tyttö hymyili ja sulki silmänsä, ja samalla hetkellä oli hän täydellinen japanitar ja kauniimpi kuin kukaan muu.
"Katsokaahan — teidän hiuksenne ja silmänne —" jatkoi hän. Hän nyökäytti jälleen päätään ja hymyili, syvien kuoppien syntyessä hänen poskiinsa. Jack huomasi, että tyttö oli hänet ymmärtänyt.
"Mitä te tahdotte minusta?" kysyi hän, kuitenkin enemmän vain saadakseen kuulla hänen äänensä, sillä olihan hänellä selvillä hänen käyntinsä tarkotus.
Tyttö tuli äkkiä totiseksi. Hän punastui ja painoi silmänsä maahan. Jack huomasi, miten vaikeata ja kiusallista hänelle oli selittää asiansa, vaan kuitenkin sai tyttö sanotuksi:
"Minä tahtoo tulla vaimoksenne, milord", lausui hän huonolla englanninkielellä, ja tytön äänen merkillinen väri herätti nuoressa miehessä niin oudon tunnelman.
Jack osasi kyllä etukäteen aavistaa hänen vastauksensa, vaan se tapa, millä tyttö asiansa esitti, kummastutti häntä suuresti. Että tuo ihmeellisen kaunis neito, joka seisoi hänen edessään, pyysi päästä hänen vaimokseen — hänen, jolla ei ollut pienintäkään aikomusta solmia avioliittoa — se häiritsi hänen mielenrauhaansa, se liikutti häntä. Hän tuli ajatelleeksi, miksi tuo tyttö juuri oli tullut hänen luokseen, eikä hän voinutkaan olla kysymättä:
"Minkätähden te oikeastaan tahdotte mennä naimisiin juuri minun kanssani?"
Tytön kasvojen ilme jäi hänelle nyt aivan arvoitukseksi. Tämän poskilta katosi äkkiä puna ja hän muuttui kuoleman kalpeaksi. Sitten purskahti hän nauruun, terävään, kummalliseen nauruun, joka täytti koko huoneen ja kaikui ylt'ympäri talossa.