Hän ei ollut sellainen nainen, jolla oli tapana kirkaista tai pyörtyä, — mutta hänen kasvonsa tulivat nyt kuolon kalpeiksi ja hän seisoi siinä kuten kivettyneenä. Vähitellen kohotti hän katseensa ja jäi tuijottamaan tulijaa silmiin.
Hetken aikaa he tarkastelivat toisiaan silmää räpäyttämättä ja molemmista tuntui, ikäänkuin heidän sydämensä tykintä olisi kokonaan tauonnut. Mutta äkkiä teki mies kiihkoisan liikkeen, aikoen lähestyä häntä ja samassa putosivat kukat Yukin kädestä. Siinä silmänräpäyksessä oli Jack sulkenut hänet syliinsä, ja kun hän vähän ajan perästä päästi hänet, tapahtui se vain siksi, että hän sai juoda hänen silmiensä sineä, ja sitten hän taas puristi hänet entistä lujemmin rintaansa vasten, ikäänkuin peläten hänen katoavan. Jack saattoi vain kuiskata hänen nimeään:
"Yuki! Yuki! Minun vaimoni, vaimoni!"
Kumpikaan heistä ei selitellyt mitään. Heillä olisi siihen kyllä aikaa vastaisuudessa. Nyt nauttivat he vain siitä onnesta, että olivat löytäneet toinen toisensa.
Joku saapui sisään kiireisin ja kuuluvin askelin. Se oli tuo amerikalainen nainen. Hän katsoi heitä suurin ja kummeksuvin silmin.
"No, tämäpä nyt vasta — —!" virkkoi hän ihmetellen ja kääntyi samassa pois ääneensä itkien.
"Sellaista rakkautta! Ja niin kaunis ja uhkea mies! Niin, nyt minä olen kadottanut pikku tyttöni ainiaaksi. Ne miehet, ne miehet! Ne sitten aikaansaavat tässä maailmassa jos jotakin!"
Hän riensi Jackin jiurikishalle ja käski heti viedä itsensä Tokioon.
* * * * *
Sillä aikaa olivat rakastavaiset lähteneet alas puutarhaan ja istuutuneet ruohopenkerelle. Jack piti Yukin molempia käsiä omissaan eikä voinut irroittaa katsettaan hänen ihanista kasvoistaan. Hänen silmänsä ja huulensa hurmasivat häntä.