Yuki hypähti ylös.
"En, en, en, en!" huusi hän. "En enää koskaan elämässäni, milord."
"No mutta miksi —?"
"Oh, minä pyydän, älkää kysykö miksi?"
"Mutta — —!"
"Kuulkaa minua! Minä ei enää ole samanlainen geisha-tyttö kuin naimisiin mennessämme. Minä on paljon, paljon muuttunut. Nyt, katsokaas, minä olen nainen, sata vuotta vanha — viisas - surullinen. Minä on paljon muuttunut!"
"Se on totta", virkkoi Jack, "sinä olet muuttunut. Sinä olet ollut minun Undineni, ja minä olen vihdoinkin löytänyt sinun sielusi."
* * * * *
Eräänä koleana marraskuun iltana, kun he eivät ankaran ja purevan pakkastuulen vuoksi voineet lähteä ulos kävelemään tai tehdä huvimatkaa kaupunkiin, oli Jack nukahtanut sohvalle. Pitkän aikaa ennenkuin hän heräsi oli hän tuntenut Yukin ihanan olennon läheisyyden, mutta hänen suloiseen tunteeseensa sekaantui jotain epäselvää aavistusta lähestyvästä onnettomuudesta.
Herättyään huomasi hän Yukin seisovan vieressään kasvoillaan tavattoman epätoivoinen ilme.