"Vai niin — vai niin, sinä olet siis sittenkin sen tehnyt!" virkkoi Taro pitkäveteisesti ja närkästyneellä äänellä. Hänen ystävänsä oli siis samanlainen kuin kaikki muutkin ulkomaalaiset, jotka menevät naimisiin ainoastaan vähäksi aikaa.
"Minkä tehnyt?"
"Ottanut itsellesi vaimon."
"Saanut vaimon, sinä kai tarkoitat. Tiedätkö mitä, vanha ystävä, hän tuli minun luokseni. Hän on oikea pieni noita, itse auringon jumalatar. Hän on lumonnut minut, hän on hypnotiseerannut minut."
"Oletko sinä vieläkin täydellisesti hänen lumonsa vallassa?"
"En! — Tänään olen hiukan herännyt", vastasi Jack hajamielisenä.
"Ja pian", virkkoi Taro, "valveudut sinä vielä enemmän. Ja silloin — silloin on hänen vuoronsa herätä."
"Ei", sanoi Jack painavasti ja katkerat muistot tunkeutuivat jälleen hänen mieleensä. "Hänellä ei ole ollenkaan sydäntä. Hän vain teeskentelee, että hänellä muka olisi sydän —."
"Mitä sinä oikeastaan tarkotat?"
"Yksinkertaisesti sitä, että me olemme molemmat vain näytelleet: minä itselleni ja hän minulle. Hän on kuitenkin kahden viime kuukauden aikana koettanut vakuuttaa minulle tunteittensa vilpittömyyttä, ja minä olen tuudittanut itseni luottamaan häneen. Ja juuri kun minä pääsin täyteen varmuuteen hänestä, havaitsin kauhukseni, että hän aikoi jättää minut!"